Posted in henkirikos, justice, mord, rikos

19-vuotiaan Lottie Nilssonin tapaus

19 vuotias Lottie Nilsson löytyi surmattuna kotoaan 3 elokuuta 2009.

Surma tapahtui perheen maatilalta Sjöbo:sta, Ruotsissa, jossa Lottie asui perheensä kanssa.

Uhria oli ammuttu kaksi kerta päähän. Naisen melkein alaston ruumis oli yritetty piilottaa vanhojen huonekalujen yms rojujen alle.
Löytöpaikalta, navetasta löytyivät muoviset käsineet, myös verinen pyyhe ja veriset alushousut löytyivät tilalta.
Rikospaikkatutkinnassa selvisi että tyttö oli surmattu talon tiloissa ja siiretty navettaan myöhemmin.
Uhri oli chattaillut msn-ssa kun häntä oli yllättäen ammuttu päähän, sen jälkeen uhri oli kaatunut lattialle, jolloin tekijä ampui häntä toisen kerran, selvisi teknisissä tutkimuksissa.

Rikospaikka kuva

Poliisin mukaan tuntemattoman osuus oli heti poissuljettu sillä perheen dobermanni ei päästänyt ulkopuolisia tilalle. Surman aikana talossa oli neljä ihmistä, Lottie, hänen veljensä David ja perheen äiti ja isäpuoli.

Murhasta epäiltynä pidätettiin tytön 15 vuotias veli David Nilsson.

David Nilsson

Poliisin mukaan poika tiesi lokeron koodin jossa hänen isäpuolensa säilytti asetta.

15 vuotias oli autistinen poika. Uhri oli pelännyt veljeään, joka oli käyttäytynyt uhkaavasti häntä kohtaan ja saanut raivokohtauksia.
Hän kiisti teon, hänen lakimiehensä mukaan poika oli jälkeenjäänyt eikä hän olisi kyennyt teon suunitteluun ja toteuttamiseen.
Kun perheen poika oli vangittuna, niin lokakuussa perhe hakkasi 50- vuotiaan sukulaismiehen, jota uhkaili aseella ja pahoinpiteli viikatteella, sillä epäili että miehellä on jotain tekemistä surman kanssa, mies sai vakavia vammoja.

Tapaus sattui heidän tilalla, kaksi 20 vuotiasta miestä pidätettiin.

Poika sai murhasyytteen, oikeus katsoi näytön riittävän mutta hänet määrättiin syyntakeettomana psykiatriseen hoitoon.

Perheellä on viisi lasta, lapset olivat välillä olleet vuosia huostassa, vanhempien päihdeongelmien ja perheväkivallan takia.
Surman jälkeen tilanne vaan paheni: Emme saaneet mitään kriisiapua sosiaaliviranomaisilta, sanoi perheen äiti.
Tuomittu valitti päätöksestä, mutta Malmön hovioikeus ei muuttanut alioikeuden tuomiota.

Lisätietoja

svenskamord.se

Author:

Writing about crime