Ulvilan surma: Julkisuus on hyvä renki mutta huono isäntä

Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen on tehnyt blogissaan useita aivan loistavia havaintoja.

Koko prosessi on tosiaan ajoittain saanut farssin piirteitä

Jukka S. Lahden omaiset tulevat vaatimaan peiteoimintaa koskevaa ainestoa kokonaan julkiseksi, uutisoi tänään Iltalehti.

– Erityisesti peitetoiminnasta saatu tieto pitäisi olla julkista. Se ei riitä, että keskusrikospoliisi vakuuttaa, että peitetoiminnassa ei saatu olennaista tietoa, Kauppila sanoo.

 

Poliisin peitetoiminta on sallittu tutkintamentelmä, samoin tilakuuntelu , kuitenkin näiden menetelmien julkinen riepottelu olisi ennenkuulumatonta.

Varsinkin ns Seppo Soluttautuja on saanut keltaisen median takajaloillen.

Professori Jyrki Virolainen kirjoittaa blogissaan seuraavaa

Professori Virolaisen blogista:

Peiteoperaatiosta – operaatio muuten osoittautui käräjäoikeuden tänään antaman "välipäätöksen" mukaan tuloksettomaksi – päättämässä ollutta "peitepomoa" jahdattiin kuvaajien ja reporttereiden toimesta pitkin oikeustalon pihaa lausuntoa kärttäen, vaikka hyvin tiedetään, että suljetuin ovin kuultu todistaja ei saanut kertoa ulkopuolisille asioista; ei ihme, että peitepomon suusta kuultin eetteriin vain yksi sana: PERKELE!

Tuntuu hieman siltä, että Porissa prosessia on käyty pitkälti julkisuuden ja iltapäivälehtien ehdoilla. Pitäisi muistaa, että vaikka oikeudenkäynnin julkisuus on tärkeä asia, se ei ole suinkaan prosessin päätarkoitus. Julkisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tämä tuntuu Porissa unohtuneen. Kaikki alkoi mennä tässä suhteessa pieleen jo valmisteluistunnossa, jolloin koko laaja oikeudenkäyntiaineisto lävähti paria viikkoa ennen pääkäsittelyn aloittamista lähes kokonaan julkisuuteen ja mediakäräjät olivat valmiit alkamaan.

Jutun yksityiskohtia selostettiin iltapäivälehdissä ja paikkakunnan päälehdessä päivittäin mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi kuuluisa HÄKE-soitto sanasta sanaan lihavoituna, kursiivilla tai muilla mausteilla ja lisukkeilla varustettuna. Julkisuutta on piisannut läpi koko pitkän pääkäsittelyn todella runsain mitoin. Oikeuden istuntosalikin tuntuu välillä muuttuneen jonkinlaiseksi markkinapaikaksi: kuvaajat tallustelevat pitkine putkineen salissa kuvaamassa sinne tuodun oven jokaista lasinsäröä toisten kuvaajien kuvatessa tätä touhua hieman sivummalla jne. Tuomarit istuvat pöytänsä takana tympeää sirkusmeininkiä tyynesti seuraten.

Tänään oli Iltalehdessä seuraavalainen uutinen.

Soluttautuja iski polulla

Maanantai 28.6.2010 klo 05.20

Anneli Auer ehti kiintyä poliisin lähettämään valepoikaystäväänsä.

Miehensä surmasta syylliseksi todettu Anneli Auer tapaili viime vuonna Seppoa, joka paljastui poliisiksi. Iltalehti tapasi Auerin vankilassa, ja nainen kertoi suhteestaan soluttautujaan.

Auerin ja Sepon tarina alkoi lenkkipolulla Turussa maaliskuussa 2009.

– Olin viemässä tytärtäni esikouluun, kun löysin maasta Sepon puhelimen.

Seppo haki puhelimensa Auerin luota, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran.

– Hän toi palkkioksi lahjakortin ja suklaata. Hän antoi sähköpostiosoitteensa ja pyysi kirjoittamaan.

Suhde syveni kirjoittelusta tapailuksi. Minä kiinnyin häneen ja viihdyin hyvin hänen seurassaan. Ajattelin, että hänestä voisi tulla elämänkumppanini.

 

Joku voi ehkä kysyä onko tällanen peitetoiminta varsinkin tämäntyyppisessä surmajutussa ja ns henkilökohtaisella tasolla eettistä, Auer on joutunut jossain määrin manipuloinnin kohteeksi.

Mutta tarkoitus pyhittää keinot.

 

Ja onko Arer itse kertonut totuudenmukaisesti illan tapahtumista, todennäköisesti ei, näin ollen hän on manipuloinut poliisia oman nahkansa pelastamiseksi koko tutkinnan ajan, moraaliin ei kannata tässä vaiheesa viitataa ja uhrin asemaan heittäytyminen on suorastaan säällitävää hänen asemassaan kun mitä ilmaisemmin hän on valehdellut poliisillr suut ja silmät täyteen, hänen tarinansa ovat muuttuneet moneen otteeseen.

Ja kyllä myös kuulustelumenettelmiin liittyy jonkin verran painostusta, kun totuus yritetään kaivella esille.

 

Teksti on tämän kirjoittajan mielipde