Posted in cold cases, homicide investigation, unidentified

South Carolina 1976. Jane ja John Doe

Ketkä he olivat, kuka surmasi heidät?

Elokuussa v 1976 löysi kuormaauto-kuljettaja surmattuna nuoren miehen ja naisen Sumter Countysta, joka sijaitsee North Carolinan osavaltiossa.He makasivat melkein vierekkäin elottomana syrjäisen tien – Locklair Road’n – varrella. Uhrit oli surmattu teloitustyyliin ns niskalaukauksella, molempia oli ammuttu lähietäisyydeltä muutamia kertoja todennäköisesti 357-kaliiperisella Magnum käsiaseella. Merkkejä kamppailusta ei ollut. Kaksoismurha jäi selvittämättä, mutta mitä kummallisinta – uhrien henkilöllisyys ei selvinnyt koskaan.

Kuva rikospaikalta

Poliisi ilmeisesti olettaa että uhrit on surmattu paikassa, mistä heidän ruumiit löydettiin. Tutkimuksissa selvisi että he olivat olleet kuolleita noin vuorokauden. Poliisi odotti turhaan uhrien omaisia, kukaan ei ilmoittanut nuoria kadonneeksi eikä kukaan ei tunnistanut heitä koskaan.

Taitelijan kuvat ja kuvat vainajista
Jane Doe ja John Doe

Uhrien ihonväri oli vaalea, nainen oli noin 20 vuotias, 1,67 m pitkä, paino noin 47 kg, mies hieman vanhempi, hänellä oli pituutta 1,90 m, paino 70 kg.Naista kuvattiin kauniiksi, hänellä olit suuret, sinivihreät silmät, ruskea, hieman punertava tukka, ei leikkausarpia. Kasvoissa, hänellä oli kaksi pientä syntymämerkkiä vasemmalla puolella ja yksi oikealla puolella. Hampaissa paikkoja. Päällä hänellä oli pinkki toppi, ohut paita, Levi shortsit ja jalassa sandaalit. Kummallakaan ei ollut alusvaatteita.Miehellä oli yllään Levi’n siniset farkut, ja punainen t-paita, jonka edessä oli teksti “COOR’S America’s fine light beer” ja takana teksti “Camel Challenger GT Sebring 75” . Miehellä oli iso kultainen 14-karaattinen sormus, siihen oli kaiverrettu kirjaimet JPF. Miehellä oli ruskea tukka ja ruskeat silmät.Miehellä oli vasemmassa kädessä pari arpia.

Naisella oli kolme sormusta (intian- tai meksikon-tyylisiä),. Miehelle oli tehty kallis ja laajamittainen hammashoido. Luultavasti uhrit kuuluivat ylempään yhteiskunta-luokkaan. Miehellä oli Bulova Accutron- merkkinen kello, jonka sarjanumero oli H918803. .

Naisen sormukset

Miehen sormus

Vainajille tehtiin ruumiinavaus, heidän verestä ei löytynyt alkoholia, jälkiä huumeista tms. Selvisi että ennen kuolemaansa he olivat syöneet hedelmäsalaattia ja jäätelöä.Kukaan ei varsinaisesti muista heitä paikkakunnalla, yksi todistaja kertoi, että he saattoivat käydä paikallisessa kaupassa, mutta tämä todistaja ei muistanut, olivatko he mahdollisesti jonkun seurassa.

Poliisi ei pystynyt selvittämään tekijöitä koskaan laajoista tutkimuksista huolimatta. Poliisilla oli yksi epäilty, joka oli varastanut aseen joka olisi sopinut surma-aseeksi, mutta hänen syyllisyyttä ei pysytty todistamaan. Miehellä oli alibi. Nyt hän jo kuollut.Myös amerikkalaisia sarjamurhaajia Henry Lee Lucas and Ottis Toole’a haastatteltiin tapauksen tiimoilta. Rikostutkijan Bobby McGehee mukaan Lucas oli valmis tunnustamaan jokaisen murhan USA:ssa ja Toole oli silloin jo niin sekaisin että hänen puheista ei saanut kukaan selvää. Monen mielestä näyttää siltä että asialla ovat olleet ns ammattitappajat.Olivatko nuoret sekaantuneet esim huumekauppaan?

Poliisi oletti että uhrit ovat olleet kanadalaisia, ulkomaalaisia turisteja. Tutkimuksissa avustivat sekä Interpol että rajaviranomaiset, kuitenkaan ei pystytty osoittamaan että uhrit olisivat olleet ulkomaalaisia. Myös hammaskarttojen avulla ei kyetty selvittämään uhrien henkilöllisyyttä. Poliisi oletti että he olivat olleet jossain vaiheessa Floridassa.Yksi silminnäkijä kertoi että hän oli tavannut todennäköisesti pariskunnan läheisellä leirintäalueella, naisella oli mukana iso matkalaukku. Miehellä oli mukana isompi summa käteistä, kuitenkin hän oli halunnut myydä sormuksensa. Mies oli kertonut tälle silminnäkijälle, että hän on kanadalainen ja hänen isänsä on lääkäri, jonka kanssa heidän välit ovat huonot sillä mies ei ole halunnut opiskella lääkäriksi. Kyseisen lausonnon todenperäisyydestä ei ole tietoa.

Poliisi ei osaa sanoa, olivatko he vaan ystäviä, pariskunta tai kenties sisaruksia.Siihen aikaan DNAta ei ollut vielä keksitty.

Miehen taskusta löytyi askia tulitikkuja. Heidän vierestä ei löytynyt laukkua, lompakkoa tms, joka vaikeutti heidän tunnistamista.Autoa, joka olisi mahdollisesti ollut heidän käytössään, ei löytynyt.

Heidät haudattiin 14. elokuuta 1977, noin vuosi murhien jälkeen Bethel United’ssa sijaitsevaan Oswegon hautausmaalle, hautajaisissa oli paikalla yli sataa ihmistä, hautakivissä lukee teksti ‘tuntematon mies ja nainen’.

Vuonna 2007 heidän haudat avattiin, jolloin otettiin vainajien hampaista ja luista näytteitä. Poliisin rekisterissä on noin 5 miljoonan tuomion saaneen henkilön DNA joten vertailukelpoisen näytön löytäminen saattaa kestää toiset 30 vuotta.Oikeuslääkäri Dr Keene Garvin suoritti pariskunnan ruuminavauksen v 1976 ja hän oli mukana myös v 2007. Hän muistelee: Nuoret olivat siistejä, terveitä, ruumiinrakenteeltaan hyvin kehittyneitä.

Poliisi on saanut tapauksen tiimoilta tuhansia vihjeitä, useita kadonneita henkilöitä on eliminoitu tutkimuksissa, mutta murhattujen nuorten kohtalo on jäänyt arvoitukseksi.

Poliisitutkija Verna Moore on tutkinut tapausta 20 vuotta ‘En aio vielä luovuttaa’ hän sanoo.Hän kuitenkin kertoo että paikallinen poliisi ei ole ollut kovin kiinnostunut asian tutkimisesta ja osa aikanaan kerätyistä todisteista ja tutkintamateriaalista on kadonnut.
‘Kyllä kaikenlaisia teorioita on ollut vuosien varrella, joissa ei ole kuitenkaan ollut mitään perää. Ihan kun nämä ihmiset olisivat tulleet tänne toiselta planeetalta’, sanoo Ray Mackessy Sumter County’n poliisista.

Doe Networ. Jane
Doe Network.John
Crime library

Author:

Writing about crime