Posted in henkirikos, justice, rikostutkinta

Ronni Chasen – Hollywood-tiedottajan murha

Iltasanomat uutisoi tapauksesta näin.

Tunnettu Hollywood-tiedottaja ammuttiin hengiltä

Kuuluisa Hollywood-tiedottaja Ronni Chasen, 64, löydettiin tiistaina puolenyön jälkeen kuolleena lyhtypylvääseen törmänneestä Mercedes-autostaan Sunset Boulevardin varrella. Chasenia oli ammuttu useita kertoja rintaan.

Chasen oli ollut palaamassa kotiinsa läntisessä Los Angelesissa sijaitsevassa Westwoodissa, kun häntä ammuttiin.

Yli 30 vuotta elokuvayhtiö MGM:n, yksittäisten elokuvien ja filmitähtien tiedottajana työskennellyt Chasen oli ollut Burlesque-elokuvan ensi-illasta kuuluisassa Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterissa. Elokuvan pääosissa esiintyvät Cher ja Christina Aguilera.

Kuvassa Chasen Oscar-palkitun elokuvan ‘Slumdog Millionare’ tähtien Freida Pinto’n ja Dev Patel’in kanssa

Rikospaikka kuva

Hollywoodin viihdepiirejä kuohuttanut murhamysteeri sai myöhään keskiviikkona yllättävän käänteen, kun tutkimuksen avainhenkilö teki itsemurhan. Poliisi yritti hakea noin 40-vuotiasta miestä kuultavaksi murhasta. Kun poliisi yritti puhutella miestä asuintalon aulassa, tämä veti esiin aseen ja ampui itsensä.

Chasenin murha ei ollut ryöstö. Teon motiivi on kuitenkin ollut arvailujen varassa. (HS.03.12.2010)

Poliisi on yrittänyt löytää motiivia teolle. Epäilty, jonka nimi on ilmeisesti Harold Smith, on kertonut naapureille että hänet palkattiin tappamaan Chasen. Kuitenkin jonkun naapurin mielestä epäilty oli häiriintynyt ja tasapainoton, joten tässä vaiheessa ei ole tietoa onko Smithilla mitään tekemistä Chasenin surman kanssa. Vahvistamattomien tietojen mukaan ase jolla Smith surmasi itsensä ei ole Chasenin murhassa käytetty surma-ase. TMZ uutisoi että Smith on tuomittu huumausainerikoksista ja häntä epäiltiin tappouhkauksesta ja asuntomurroista.

Rikosprofiloija Pat Brown arvioi että kyseessä ei ole palkkamurha, vaan pikemmin kosto ja tekijä (tai murhan tilaaja) on henkilö joka kuuluu uhrin lähi- tai tuttavapiiriin. ‘Palkkamurhaaja olisi todennäköisesti ampunut uhria päähän, eikä useita kertoja rintaan’, sanoo Brown. Hänen mukaan on syytä selvittää myös ketkä olivat edunsaajat Chasenin testamentissa, kuka hyötyy hänen kuolemasta. Toisaalta kyseessä voi olla joku katkera sukulainen joka jäi ilman perintöä, Chasenin omaisuuden arvo oli useita miljoonia dollareita. Radaronline uutisoi että vain muutama kuukausi ennen surmaa Chasen oli kertonut haluavansa muuttaa testamenttiaan. On tiedossa että omaisuutensa hän jätti äitillensä v 1994 tehdyssä testamentissa, mutta kun hänen äitinsä kuoli niin hän teki uuden testamentin.

Teorioita on useita, onko surman takana joku pettynyt asiakas tai katkera liikekumppani, yksi mahdollinen teoria on myös se että Chasen oli satunnainen uhri ja kyseesä oli ns road rage – tapaus.

Author:

Writing about crime