Posted in henkirikos, justice, kadonneet, murha, rikos, rikoshistoria, rikostutkinta, sarjamurhaajat, uutiset

Surmasiko Manson murhakultti virolaisnaisen?

Los Angelesin poliisi ilmoitti tällä viikolla että on tunnistanut vuonna 1969 surmattuna löytynyt nuoren naisen, joka on virolainen maahanmuuttaja Reet Jyrvetson (Jürvetson).

Uhri löytyi raa’asti surnattuna Hollywood Hills:ssa kuuluisan Mulholland Drive’n varrelta, marraskuussa vuonna 1969 ja naista oli puukotettu n 150 kertaa kaulan alueelle. Naisen ruumiin löysi joku lintuharrastaja. Murhasta on kulunut 46 vuotta, mutta surma on jäänyt selvittämättä. Uhri oli muuten Viron presdentin Pätsin lähisukulainen.

Kuvassa uhri Reet Jyrvetson (kuva NBC.news)

rjyrvetson

Los Angelesin poliisitutkija Luis Rivera sanoi People-lehdelle että ei ole poissuljettu, että teon takana on ns Manson kauhujen perhe. Vain kolme kuukautta ennen murhaa surmasi Mansonin murhakultti surmapaikan läheisyydessä näyttelijä Sharon Taten. Myös Charles Manson itse on sanonut että uhreja oli enemmänkin. Manson oli surman aikana jo vankilassa mutta hänellä oli useita seuraajia. Yksi todistaja on ilmoittanut että hän on nähnyt uhrin näköisen naisen Spahn Ranchin läheisyydessä, kyseessä oli talo jossa Mansonin seuraajat kokoontuivat.

Vuonn 2003 tapaus avattiin uudestaan ja ainoa todiste joka on säilynyt on uhrin veriset rintaliivit.

‘Tekijä on joku sekopää, teon taustalla saattaa olla myös mustasukkaisuus tai epäonnistunut suhde’, sanoo tutkija Rivera.

Uhri Reet Jyrvetson oli muuttanut Montrealista Los Angelesin vain vähän ennen kohtalokasta päivää.

On tiedossa, että hän matkusti Los Angelesiin miehen perässä jonka nimi oli John tai Jean, ja jonka hän tapasi Kanadassa, mutta tätä miestä ei ole löydetty.

Jyrvetsonin tapausta tutkivat poliisit haastattelivat vankilassa Mansonia vielä viime vuonna, mutta uusia johtolankoja ei ilmaantunut.

Miksi Reet Jyrvetson – joka oli presidentti Pätsin veljentytär – tunnistettiin vasta nyt, johtui siitä, ettei häntä koskaan ilmoitettu kadonneeksi. Uhrin 73-vuotiaan siskon mukaan perhe luuli että uhri on kadonnut vapaaehtoisesti ja eli toivossa että kyllä hän joskus palaa. Syksyllä 1969, vähän aikaa sen jälkeen kun hän oli muuttanut, Reet lähetti vanhemmille postikortin jossa kertoi, että hän on saanut Los Angelesista asunnon ja että aihetta huoleen ei ole. Tämän jälkeen Reet’ista ei koskaan kuulunut mitään.

Vanhemmat luulivat alussa, että Reet halusi olla itsenäinen,mutta kun vuodet kuluivat, vanhemmat alkoivat kuvitella, että Reet on aloittanut uuden elämän. Välillä Reetin äiti soitti tyttären ystäville kysellen, onko Reet’sta kuulunut mitään, mutta siskon mukaan perhe ei koskaan edes ajatellut, että hänelle olisi voinut sattua jotain. Poliisi julkaisi tuolloin piirustuksen uhrin kasvoista, mutta kukaan ei tunnistanut häntä.

Lopulta, vuosikymmenien jälkeen, perheen ystävät tutkivat USAn Oikeusministeriön tietokantaa josta löysivät tuntemattoman vainajan kuvan, joka muistutti kovasti Reet’ia ja josta he ilmoittivat uhrin siskolle. Uhrilla oli pari sormusta, jotka kuvattiin ja hänen sisko huomasi,´että hänellä itsellä oli samanlainen. Tämän jälkeen selvisi uhrin henkilöllisyys DNA tutkimuksilla.Ruumiinavauksen mukaan uhrille ei oltu tehty seksuaalista väkivaltaa, eikä hänen elimistöstä löytynyt jälkiä alkoholista tai huumeista.

Uhri oli 19 vuotias kun hänet surmattiin, hän oli syntynyt vuonna 1951.

Uhrin vanhemmat pakenivat Virosta Ruotsiin, josta muuttivat vuonna 1951 Kanadaan, Reet Jyrvetson oli tuolloin parin kuukauden ikäinen (hän oli syntynyt Ruotsissa).

Uhrin sisko Anne pyytää yleisön apua tekijän tunnistamiseksi, hän kertoo että Reet oli ‘vapaa sielu’, luonteeltaan iloinen ja seikkailuhaluinen, joka oli siskon mukaan hyväuskoinen ja luotti ihmisiin.

‘On kauhea ajatella, että hän oli yksin ja kauhuissaan kun hän kuoli.’ sanoo uhrin sisko.

Lähteet Delfi.ee, People.com

Käännos: Copyright ThePrimeSuspectblog

 

Posted in murha, oikeus, rikoshistoria, uutiset

Takapajuinen pohjoisen poliisi tutkiikin nyt tyttörakkautta? 

 

 

Seinäjoella surmattiin 15- vuotias tyttö ja tekijäksi epäillään tytön samanikäistä kaveria.

Tapausta tutkiva poliisi antoi medialle oudon kommentin

Kaveruuden laatu ja syvyys selvitetään mahdollisimman tarkasti esitutkinnan aikana. 

Mielenkiintoista.

Miksi Porin lenkkeilijätytön surmajutussa poliisi ilmoitti että ‘tutkinnallisista syistä emme kerro motiivista tai uhrin ja epäillyn välisestä suhteesta mitään’.

Monessa henkirikostapauksessa motiivi on jäänyt kokonaan selvittämättä. Eikä sellainen ole aikaisemmin ketään haitannut.

Mutta toisin on asia kun uhri ja epäilty ovat samaa sukupuolta, silloin poliisi kääntää jokaisen kiven ja ilmoittaa että ‘suhteen laatu ja syvyys’ on selvitettävää perinpohjaisesti.

Ettei vaan olisi jostain tyttörakkaudesta kyse.

Silloinhan on päivänselvä että tälläinen ehkä jopa kieroutunut ja sairaskin suhde johtaa nimenomaan tälläiseen lopputulokseen.

Ja kun poliisi tutkii nyt erikseen tyttöjen välistä suhdetta, niin miten olennaista on sellainen ylipäätään rikoksen selviämisen kannalta.

Vai onko poliisi muuten vaan utelias tai sitten on kyse yksinkertaisesti siitä että kukaan ei ole poliisisedille sanonut että ko homopykälä on rikoslaista poistettu jo vuosikymmeniä sitten.

Posted in henkirikos, justice, rikoshistoria, rikostutkinta

Uunisurman lähteellä

Kokemäellä Muurarintiellä sijaitsee vanha talo, jossa vuonna 1960 surmattiin paikallinen nainen. Muurarintie on nimetty uunisurmaajan mukaan, joka on mielestäni outoa.
Talon ympärillä kulkee pieni, uteliaiden tallaama polku, on paljon kasvillisuutta ja puita.

uunis2

Naapuri kertoi että kyllä hän itsekin on käynyt talolla, mutta jos se hänestä olisi kiinni hän olisi polttanut koko talon.
Tosin kyseessä on aikamoinen haamutalo, tunnelma on synkkä ja ahdistava. Polun varrella kasvaavat nokkoset ja ojaleinikit joka on myrkyllinen kasvi. Netissä eräs talolla käynyt kertoi että talossa oli ampiaspesä ja hänen kaveri joutui ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi.

Uteliaita ihmisiä ei tänne haluta.
uunis1

Talossa surmattiin Hilkka Hillevi Saarinen vuonna 1960. Hänent löydettiin vasta 12 vuotta myöhemmin muurattuna leivinuuniin. Teosta epäiltiin hänen aviomiestä Pentti Saarista, joka sai tapauksen vuoksi lisänimen – vapaamuurari. Hän ei koskaan tunnustanut tekoa. Hän kuoli vuonna 1982.

Oven pielessä näkyy osa puretusta uunista.

uunis4

Posted in henkirikos, justice, rikoshistoria, rikostutkinta, uutiset

Orderud – murhat (Norja)

Orderud murhat ovat varmasti yksi Norjan rikoshistorian tunnetuimmista tapauksista.

Tapaus on melkein kuin thrilleri, jonka pirullinen juoni hämmästytti ja ihmetytti norjalaisia, osallisia ei voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta.

Norjan puolustusministerin sihteeri Anne Paust Orderud löysi puoli kiloa räjähteitä autonsa alta, heinäkuussa 1998. Poliisi selvitti tapausta mutta ei saanut selville kuka oli teon takana. Elokuussa samana vuonna Anne Paustin aviomies, Per Paust joka oli Norjan ulkoministeriön korkea virkamies,  ilmoitti että joku oli yrittänyt murhata heidät. Pariskunnan talon eteen Osloon, oli jätettu kaasusäiliö jonka hana oli auki. Poliisin mukaan jos tankki olisi räjähtänyt, koko talo olisi tuhoutunut.

Kuvassa Anne Paust Orderud (nyhetsspeilet.no)

Taas poliisi ei saanut selville kuka oli murhayrityksen takana.
Pariskunta matkusti tämän jälkeen New Yorkiin, he palasivat Norjaan tammikuussa 1999. Per Paust sairasti syöpää ja hän kuoli toukokuussa. Muutama viikko hänen kuoleman jälkeen tuli poliisille puhelu jossa kerrottiin että Anne Paust Orderud ja hänen vanhempansa murhataan. Taas ei saanut poliisi uhkailijaa selville.

22. Toukokuuta, noin viikko uhkailusoiton jälkeen, löytyivät Anne Paust Orderud ja hänen iäkkäät vanhempansa, Marie, 84, ja Kristian Orderud, 81, murhattuina.


Heidät oli ammuttu Anne Paustin vanhempien kotona, joka sijaitsi Sørumissa, Akershusin kunnassa. Kaikkia kolmea uhria oli ammuttu lähietäisyydeltä. Murhaaja oli tunkeutunut taloon toisessa kerroksessa sijaitsevan, terassin ikkunan kautta, keskellä yötä.
Anne Paust ja hänen äitinsä ilmeisesti heräsivät meluun kun murhaaja löi ikkunan rikki, Paustin isä oli ammuttu sänkyynsä. Ruumiit löysi Kristianin veli. Paust Orderudille oli tiettävästi tarjottu poliisin suojelua, mutta hän oli kieltäytynyt.

Orderud-talo, jossa surmattiin kolme ihmistä

Poliisin mukaan tekijä tai tekijät todennäköisesti tunsivat uhrinsa, Anne Paust oli heidän pääkohde.

Tekijät olivat hyvin selvillä Paustin liikkeistä ja ilmeisesti surmatalo oli heille tuttu.
Kesäkuussa neljä henkilöä saivat syytteet murhasta: nämä olivat Per Kristian Orderud,45, joka oli Anne Paustin veli, Veronica Oderud, 27, joka oli Per Kristianin vaimo, Kristin Kirkemo (Haukeland), 26,  joka oli Veronican sisarpuoli, ja Lars Grønnerød, 41, joka oli Kristinin ex-miesystävä.
Teon taustalla oli riita rahasta, eli Marie ja Kristianin perinnöstä, maatilasta ja talosta. Kuka oli ampuja, ei saatu selville, voi olla kyseessä oli palkattu tappaja ja että hän on edelleen vapaana.

Lars Grønnerød tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen ampumaaserikoksesta. Muut saivat 21 vuoden murhatuomion. Hovi lyhensi yhden osallisen, Kirkemon tuomiota 16 vuoteen, Per Orderudin ja hänen vaimonsa tuomiota ei muutettu, mutta Grønnerød tuomittiin 18 vuodeksi vankeuteen. Norjan Korkein oikeus ei muutanut Kirkemon tuomiota, muiden osalta hylkäsi valituksen.

Kuvassa Per Orderud, joka tuomittiin vanhempiensa ja siskonsa murhasta tai osallisuudesta murhaan (kuva scanpix) Hän kiistää edelleen ja tukee vaimoaan, joka sairastaa rintasyöpää.

Kuvassa Veronica Orderud, hän kiistää syyllisyytensä kolmoismurhaan, opiskelee teologiaa vankilassa, (kuva tv2.no)

Grønnerødin sellistä löytyi huumausaine-kätkö, ainakaan vielä einole uutisoitu että olisi vapautumassa.

Kristin Kirkemo vapautui vuonna 2011. Hyvin pitkälti hänen tunnustuksen perusteella Orderud-pariskunta pidätettiin. Kirkemo kertoi että hän oli ostanut kaksi käsiasetta, jonka toimitti Orderud-pariskunnalle. Hän oli myös kuullut, miten pariskunta suunniteli kolmoismurhaa. Kirkemon mukaan murhaan motiivi oli että Orderud pariskunta pelkäsi että he menettäisivät maatilan ja sitä kautta elantonsa. Kirkemon todistelun mukaan Orderud pariskunta tiedusteli häneltä, voisiko hän jugoslavialaisen tuttunsa kautta tilata palkkamurhaajan. Kirkemon mukaan hän sanoi ei. Lisäksi Orderud-pariskunta halusi lainata häneltä vasaraa, jolla olisi saanut helposti ikkunan rikottua. Pariskunta oli myös keskustellut miten pitäisi toimia ettei rikospaikalle jäisi todisteita, kuten DNAta, tulisi käyttää muovia tms

Orderud-pariskunta työskenteli Orderudin maatilalla. Maatilan arvo oli vähän yli puoli miljoona euroa.
Per Orderudilla oli riitaisa suhde vanhempiinsa, he eivät ole olleet puheväleissä. Hänen puolustus viittaisi kuitenkin kuulusteluraporttiin jossa Anne Paust ja hänen vanhempansa kertoivat poliisille, että he uskovat että Per ei ole uhkailujen takana.

Kuten kohutapauksissa yleensä käy, on monia jotka epäilevät että oikeat henkilöt tuomittiin, joku puhuu jugoslavian mafiasta, joku ulkomaalaisesta salajuonesta.
Joka tapauksessa tekijät tuomittiin ns aihetodisteiden nojalla, suoraa näyttöä ei ollut, myös surma-ase on edelleen kateissa.
Tapaus otetaan esille aika ajoin mediassa ja se puhuttaa Norjassa varmaan pitkään.

Uskotaan että surma-ase viskattiin mereen Atlantic Road-sillalta

KohuTapaus ei unohdu, Kuvassa nuoret sukeltajat etsivät surma-asetta vuonna 2008

Lähde wikipedia, Telegraph, aftenposten, RB.no, Dagladet.no