Posted in õigusemõistmine, crime, Eesti, justice, Kuriteod, rikos, uudised

Eestlaste poolt toime pandud mõrvad Soomes

Eestlaste poolt toime pandud mõrvad Soomes

Kui vaadata Soome kõige süngemat ehk siis mõrvu ja tapmisi kajastavat statistikat, figureerivad eestlased seal sagedamini,kui ühegi teise rahva esindajad, mis on väikese rahva kohta hämmastav näitaja. Üheks põhjuseks on kindlasti moraalne allakäik nõukaaja viljastavates tingimustes. Kui piirid läksid lahti, tõi see kaasa eestlaste poolt sooritatud kuritegude laine Soomes. Kuritegude ohvrid on olnud nii soomlased kui ka oma kaasmaalsed,kelle hulgas nii pereliikmeid, sõpru ja tuttavaid kui ka naabreid. Kolmel korral on tapmiste eest süüdi mõistetud naine.

1992 tappis eestlane Märt Krischka 55-aastase soome armee erusõjaväelase, major Kari Tiitineni. Mõrv pandi toime Artjärvel, kus asus ohvri suvekodu. Ohver suri pussitamise tagajärjel saadud vigastustesse. Krischka oli Soome läinud tallu abitööliseks. Kohe järgmisel aastal, 1993 pani 22-aastane Inga Kruus Karkkilas toime veretõõ, mille eest ta sai eluaegse vanglakaristuse, lastes maha 39-aastase soomlase, ohvi enda kodus. Kruus ennast süüdi ei tunnistanud ja väitis, et ta olla süüdi lavastatud. Kruus vabanes vanglast 2005 aastal ja elab teatavasti Soomes. 1998 aastal tapsid eestlased Marko Mehik ja Alvin Lind Helsingis oma kaasmaalase 28-aastase Kaido Kiige. Ohver seoti kinni ja visati Anjalankoskel jõkke. 22 ja 23- aastased kurjategijad mõisteti Soomes eluks ajaks vangi. Üks meestest vabanes teadaolevalt 2010 aastal.

1999 kägistas 58-aastane Aleksei Rudve Lahtis surnuks oma abikaasa. Tema sai tapmise eest 9 aastat. Paar oli selleks ajaks Soomes elanud 6 aastat.

2000 aastal tappis Alvar Oraver 33-aastase kohaliku naise. Tapmine toimus Tammela vallas, vanas meiereis ja mõrvarelv oli lihanuga, kurjategija oli ametilt lihunik. Oraver oli varem elanud samas majas koos ohvri ja tema meessõbraga. Naine oli soovinud, et mees välja kolib ja teo motiiv oli ilmselt kättemaks. 2001 aastal tappis 38-aastane Sulev Allmere 31-aastase läti kodaniku, Helsingi lähedal Tuusulas. Ohver tapeti lasuga pähe. Kuriteo eest mõisteti talle 12 aasta pikkune vangistus. Teo motiiviks olid erimeelsused, mis oli tekkinud narkorahade jagamisel.

2003 aastal tappis Helsingis Eestist pärit 39-aastane Olga Kello tüli käigus noahoopidega oma abikaasa Viktori. Naine väitis, et tegemist oli enesekaitsega, oma abikaasa surma põhjustamise eest mõisteti talle 6 aastat vangistust. 2004 aastal tappis Soome tööle tulnud 37-aastane Valdo Võrel Raisios 36-aastase soomlase. Mõrv toimus uusaastaööl ja kurjategija oma ohvrit ei tundnud. Võrel elas samas majas, arvatavasti oli soomlane tugevas joobes eksinud korteriga. Samuti alkoholi tarvitanud Võrel tungis talle kallale, ohver suri peksmise tagajärjel. Võrel lohistas ohvri laiba rõdule ja viis selle järgmisel päeval autoga metsa. Võrelile mõisteti 9 aastat vangistust. file63400774_3396d9ab.jpg 2006 aastal tapeti Helsingis 61-aastane majandusteaduste professor. Veretöö eest mõisteti süüdi kaks mees, kellest üks oli Eesti kodanik 23-aastane Mika-Martti Zukov. Teo motiiv oli rööv, mehed soovisid professori purju joota ja temalt väärtasju varastada. Kui korteriperemees külalistel lahkuda palus, lõi Zukov teda viskipudeliga pähe, haarates tema korterist kõik vähegi väärtusliku kaasa. Karistuseks mõisteti talle 11 aastat.

2008 pussitas Vantaas 35 -aastane Jüri Tallerma armukadedushoos oma soomlasest eksabikaasat. Kuritegu leidis aset Martinlaakso bussipeatuses ja mehel polnud see esimene kord oma elukaaslase kallal vägivallatseda. Naise vigastused olid eluohtlikud aga ta jäi siiski ellu. Kuritegu toimus naise 4-aastase lapse silme all. Mees tunnistas ennast süüdi ja sai süüdistuse mõrvakatses. Karistuseks seitse aastat vangistust.

2011 aastal tappis Eestist pärit 37-aastane Oleg Kasutin püstolilaskudega 64-aastase soomlase, tulistades teda ohvrile kuulunud käsirelvast külje pealt kaks korda rindkeresse..Kuritegu pandi toime Kouvolas. erakorteris. Kasutin soovis tappa ka peremehel külas olnud 55-aastast meest, keda ta selga tulistas. Raskelt haavatud ohver suutis aga majast põgeneda ja lasi naabritel abi kutsuda. Karistuseks määrati Kasutinile mõrva ja mõrvakatse eest 12 aastat vangistust

2012 tappis 27-aastane Karmen Kivilo Nurmijärvel oma kaks vastsündinud beebit Algselt sai ta elueagse vangistuse aga ringkonnakohus pidas tegu 4-aasta pikkuse vangistuse vääriliseks .

2014 aastal mürgitas Eestist pärit Lembit Kapanen 84-aastase naise. Mees pidas Salos vanurite hooldusega tegelevat firmat ja oli ohvriga kliendisuhtes. Lisaks mõisteti Kapanen süüdi ebaseaduslikus tervishoiutegevuses, võltsimises, omastamises ning kolmes mõrvakatses. Mõrva motiiviks oli raha ja kasuahnus, sest ohver oli teinud mehe nimele testamendi. Pärandust Kapanen ei saanud, küll aga eluaegse vangistuse.

Pilt kohtusaalist (YLE) kapanen.jpg

2015 aastal laskis 27-aastane aastane Erik Bekker Suonenjoel maha oma 25-aastase venna. Mees sai kaheaastase vangistuse relvaga ettevaatamatult ümberkäimise eest ja kannab karistust Eestis.

Loodetavasti võtavad eestlased end ükskord kätte ja lõpetavad vägivallatsemise hõimurahva juures. Seni aga pole Kalevipoegade ja tütarde suurtest tegudest teisel pool lahte põhjust rääkida.

Artikliis on kasutatud allikatena murha.info foorumit, Soome ja Eesti ajakirjandust
Posted in henkirikos, justice, kadonneet, murha, rikos, rikoshistoria, rikostutkinta, sarjamurhaajat, uutiset

Surmasiko Manson murhakultti virolaisnaisen?

Los Angelesin poliisi ilmoitti tällä viikolla että on tunnistanut vuonna 1969 surmattuna löytynyt nuoren naisen, joka on virolainen maahanmuuttaja Reet Jyrvetson (Jürvetson).

Uhri löytyi raa’asti surnattuna Hollywood Hills:ssa kuuluisan Mulholland Drive’n varrelta, marraskuussa vuonna 1969 ja naista oli puukotettu n 150 kertaa kaulan alueelle. Naisen ruumiin löysi joku lintuharrastaja. Murhasta on kulunut 46 vuotta, mutta surma on jäänyt selvittämättä. Uhri oli muuten Viron presdentin Pätsin lähisukulainen.

Kuvassa uhri Reet Jyrvetson (kuva NBC.news)

rjyrvetson

Los Angelesin poliisitutkija Luis Rivera sanoi People-lehdelle että ei ole poissuljettu, että teon takana on ns Manson kauhujen perhe. Vain kolme kuukautta ennen murhaa surmasi Mansonin murhakultti surmapaikan läheisyydessä näyttelijä Sharon Taten. Myös Charles Manson itse on sanonut että uhreja oli enemmänkin. Manson oli surman aikana jo vankilassa mutta hänellä oli useita seuraajia. Yksi todistaja on ilmoittanut että hän on nähnyt uhrin näköisen naisen Spahn Ranchin läheisyydessä, kyseessä oli talo jossa Mansonin seuraajat kokoontuivat.

Vuonn 2003 tapaus avattiin uudestaan ja ainoa todiste joka on säilynyt on uhrin veriset rintaliivit.

‘Tekijä on joku sekopää, teon taustalla saattaa olla myös mustasukkaisuus tai epäonnistunut suhde’, sanoo tutkija Rivera.

Uhri Reet Jyrvetson oli muuttanut Montrealista Los Angelesin vain vähän ennen kohtalokasta päivää.

On tiedossa, että hän matkusti Los Angelesiin miehen perässä jonka nimi oli John tai Jean, ja jonka hän tapasi Kanadassa, mutta tätä miestä ei ole löydetty.

Jyrvetsonin tapausta tutkivat poliisit haastattelivat vankilassa Mansonia vielä viime vuonna, mutta uusia johtolankoja ei ilmaantunut.

Miksi Reet Jyrvetson – joka oli presidentti Pätsin veljentytär – tunnistettiin vasta nyt, johtui siitä, ettei häntä koskaan ilmoitettu kadonneeksi. Uhrin 73-vuotiaan siskon mukaan perhe luuli että uhri on kadonnut vapaaehtoisesti ja eli toivossa että kyllä hän joskus palaa. Syksyllä 1969, vähän aikaa sen jälkeen kun hän oli muuttanut, Reet lähetti vanhemmille postikortin jossa kertoi, että hän on saanut Los Angelesista asunnon ja että aihetta huoleen ei ole. Tämän jälkeen Reet’ista ei koskaan kuulunut mitään.

Vanhemmat luulivat alussa, että Reet halusi olla itsenäinen,mutta kun vuodet kuluivat, vanhemmat alkoivat kuvitella, että Reet on aloittanut uuden elämän. Välillä Reetin äiti soitti tyttären ystäville kysellen, onko Reet’sta kuulunut mitään, mutta siskon mukaan perhe ei koskaan edes ajatellut, että hänelle olisi voinut sattua jotain. Poliisi julkaisi tuolloin piirustuksen uhrin kasvoista, mutta kukaan ei tunnistanut häntä.

Lopulta, vuosikymmenien jälkeen, perheen ystävät tutkivat USAn Oikeusministeriön tietokantaa josta löysivät tuntemattoman vainajan kuvan, joka muistutti kovasti Reet’ia ja josta he ilmoittivat uhrin siskolle. Uhrilla oli pari sormusta, jotka kuvattiin ja hänen sisko huomasi,´että hänellä itsellä oli samanlainen. Tämän jälkeen selvisi uhrin henkilöllisyys DNA tutkimuksilla.Ruumiinavauksen mukaan uhrille ei oltu tehty seksuaalista väkivaltaa, eikä hänen elimistöstä löytynyt jälkiä alkoholista tai huumeista.

Uhri oli 19 vuotias kun hänet surmattiin, hän oli syntynyt vuonna 1951.

Uhrin vanhemmat pakenivat Virosta Ruotsiin, josta muuttivat vuonna 1951 Kanadaan, Reet Jyrvetson oli tuolloin parin kuukauden ikäinen (hän oli syntynyt Ruotsissa).

Uhrin sisko Anne pyytää yleisön apua tekijän tunnistamiseksi, hän kertoo että Reet oli ‘vapaa sielu’, luonteeltaan iloinen ja seikkailuhaluinen, joka oli siskon mukaan hyväuskoinen ja luotti ihmisiin.

‘On kauhea ajatella, että hän oli yksin ja kauhuissaan kun hän kuoli.’ sanoo uhrin sisko.

Lähteet Delfi.ee, People.com

Käännos: Copyright ThePrimeSuspectblog

 

Posted in justice

Viron valtiopäämiehen pojan murha

Viron pääministerin ja presidentin (tuolloin tosin käytettin nimitystä ‘riigivanem’) Jaan Tönissonin poika Ilmar surmattiin lokakuussa 1939. Surma tehtiin Ilmarin työhuoneessa Tartossa Tööstuse kadulla noin kuuden aikaan illalla. Tekijä oli hänen vaimonsa Amanda ‘Ama’ Tönisson joka ampui miestään kuusi kertaa.

Kuvassa oikealla Ilmar Tõnisson isänsä ja poikansa kanssa


Amanda suunnitteli tekoa pitkään, hän liittyi Naiskodukaitse-järjestöön (Viron Lotat) sillä halusi ampumaradalle ja aseluvan.

Aseen hankinta ei onnistunut ja hän käytti surmatyössä Jaan Tõnissonin asetta, jonka hän haki tämän pöytälaatikosta. Ilmarin isä Jaan vaimonsa kanssa asui samassa talossa, mutta surmapäivänä pariskunta oli matkustanut Tallinnaan.

‘Olen tappanut Ilmarin, ammuin häntä kuusi kertaa ja nyt kerron tämän asian poliisille’, nainen oli sanonut tyyneenä lapsenvahdille.

Kun rikospoliisin tutkijat tulivat paikalle, he löysivät Ilmarin lukitusta työhuoneesta, hän oli jo menehtynyt, hän makasi selällään työhuoneen oven pielessä.

Jostain syystä Amanda oli piilottanut verisen aseen kylpyhuoneeseen ammen alle. Uhria oli ammuttu läheltä, noin metrin etäisyydeltä. Kuudesta luodista vain kolme oli osunut joten jotain kamppailua on ilmeisesti ollut.

Tiettävästi Amanda oli jo aikaisemmin yrittänyt surmata miehensä kaasulla, tukkien enne  ikkunoiden raot, tämä tapahtui Lontoossa kun nainen oli käymässä Ilmarin luona. Ilmar opiskeli Lontoossa joka oli siihen aikaan erittäin harvinaista.

Ilmar Tõnisson oli kuollessaan 28-vuotias, hän oli jo lapsena lahjakas, ja isä piti hänestä erityisen paljon. Hänelle povattiin suurta tulevaisuutta, hän työskenteli Postimees-lehden toimituksessa uutispäällikkönä.

Jaan Tönisson oli ollut saman lehden päätoimittaja ja ennen itsenäistymistä – mielenkiintoisena seikkana – että Jaan Tönisson oli ollut myös Venäjän Duuman jäsen, mutta kritisoinut keisaria ja istunut tämän takia vankilassa. 

Ilmar oli myös kiinnostunut poliitikasta, ja ennen surmatyötä pariskunta oli ottanut yhteen,  Amandan mukaan mies oli sanonut että hän on etuoikeutettu ja että Viron kansa on tyhmä.

Tämä lienee naisen sepustus.

Todellinen motiivi oli mustasukkaisuus. Kuitenkin aihetta sellaiseen ei ollut, Amanda vaan oli sairaalloisen mustasukkainen ja huomionkipeä nainen. Hänelle oli tapana lähettää itselleen punaisia ruusuja, jolloin hän odotti miehen reaktiota, mies olikin lopulta suivaantunut asiasta ja halunnut ruusut pois silmistään. Nainen oli myös useampaan otteeseen puhunut miehelleen itsemurhasta, ja valittanut että mies on etäinen. Amanda oli myös väkivaltainen ja silminnäkijöiden mukaan hän löi ja potki miestä, väkivaltaisen ja oudon käytöksen vuoksi perheen ystävät epäilivät että naisella on mielenterveysongelmia.

Rikostutkijat löysivät pariskunnan asunnosta kasan kirjeitä, jossa Ama miettii erilaisia keinoja tehdä itsemurha. Yhdestä kirjekuoreesta löytyi hänen testamentti. Kuulustelussa nainen tunnusti teon, muttei katunut tekoaan vaan sanoi että hän suojeli avioliittoaan.

Tapauksen ympärillä velloi paljon huhuja, milloin väitettiin että Ama oli kommunistien yllyttämänä surmannut miehensä, milloin taas että hän oli Tõnissonin poliittisen vastustajan Konstantin Pätsin agentti. 

Amanda tuomittiin korkeimassa sotaoikeudessa työleirille v 1940, tuomio oli voimassa toistaiseksi, mutta vapautui v 1944. Neuvosto-oikeus totesi että perheen ‘kapitalistinen’ ilmapiiri oli ajanut naisen tekoon, sillä hänen ‘ihmisoikeuksia’ oli loukattu, jolloin lopulliseksi tuomioksi jäi 5 vuotta.

Jaan Tönissonin mukaan Amanda oli kunniahimoinen nainen mutta työnteko hänelle ei maistunut.

Ilmar meni Amandan kanssa naimisiin nuorena, mies oli tuolloin 21 vuotias, Amanda oli häntä 4 vuotta vanhempi. Pariskunnalla oli kaksi poikaa, tosin toinen pojista kuoli muutama tunti syntymän jälkeen. 

Kuvassa Ama Tõnisson


Pian vapautumisen jälkeen Amandasta leivottiin Viron Neuvostotasavallan taidemuseon johtaja, mutta hänet erotettiin 1950 luvun kommunistisen puhdistuksen tiimellyksessä ja tämän jälkeen nainen eli pelossa ja hänellä oli kuulemma reppu aina pakattuna siltä varalta ‘että tullaan hakemaan’ eikä hän uskaltanut liikkua ulkona.

Myöhemmin hän työskenteli kirjastonhoitajana eläkeiän saakka.

Ilmarin ja Amandan poika Tònis oli surman aikana 7-vuotias, hän pakeni isoäidin mukana Ruotsiin 1943 ja Tõnis on myöhemmin kertonut että perhe pelkäsi että Ama vapautuu ja hän voisi tehdä pojalle jotain sillä hän oli joskus tokaissut että olisi pitänyt tappaa poika myös.

Äitiään hän tapasi seuraavan kerran 1970-luvulla Viru hotellissa. Myöhemmin hän tarjosi äidille elatusapua, mutta tämä kieltäytyi sillä ‘Minä en ole häntä kasvattanut’

Amanda asui Tallinnan keskustassa sijaitsevassa yksiössä pienessä puutalossa eikä hän mennyt enää uudestaan naimisiin. Ihmiset välttelivät häntä, eikä hänellä ollut ystäviä, mutta kun joku puhutteli häntä, hän oli itse ottanut asian puheeksi ja sanonut ‘kyllä minä kuolin Ilmarin mukana’.

Valtiomies Jaan Tõnissonin kohtalosta ei ole tietoa, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, hänet pidätettiin ja ilmeisesti hänet telotettiin v 1941.

Amanda Tõnisson (s 1906) kuoli Virossa, Irun vanhainkodissa vuonna 91-vuotiaana

http://etv.err.ee/v/elusaated/ajavaod/saated/569b81ac-3359-4034-b651-34fb34a53cce

Posted in murha, oikeus, rikoshistoria, uutiset

Takapajuinen pohjoisen poliisi tutkiikin nyt tyttörakkautta? 

 

 

Seinäjoella surmattiin 15- vuotias tyttö ja tekijäksi epäillään tytön samanikäistä kaveria.

Tapausta tutkiva poliisi antoi medialle oudon kommentin

Kaveruuden laatu ja syvyys selvitetään mahdollisimman tarkasti esitutkinnan aikana. 

Mielenkiintoista.

Miksi Porin lenkkeilijätytön surmajutussa poliisi ilmoitti että ‘tutkinnallisista syistä emme kerro motiivista tai uhrin ja epäillyn välisestä suhteesta mitään’.

Monessa henkirikostapauksessa motiivi on jäänyt kokonaan selvittämättä. Eikä sellainen ole aikaisemmin ketään haitannut.

Mutta toisin on asia kun uhri ja epäilty ovat samaa sukupuolta, silloin poliisi kääntää jokaisen kiven ja ilmoittaa että ‘suhteen laatu ja syvyys’ on selvitettävää perinpohjaisesti.

Ettei vaan olisi jostain tyttörakkaudesta kyse.

Silloinhan on päivänselvä että tälläinen ehkä jopa kieroutunut ja sairaskin suhde johtaa nimenomaan tälläiseen lopputulokseen.

Ja kun poliisi tutkii nyt erikseen tyttöjen välistä suhdetta, niin miten olennaista on sellainen ylipäätään rikoksen selviämisen kannalta.

Vai onko poliisi muuten vaan utelias tai sitten on kyse yksinkertaisesti siitä että kukaan ei ole poliisisedille sanonut että ko homopykälä on rikoslaista poistettu jo vuosikymmeniä sitten.

Posted in justice, kohtud, kriminaalasi, Kuriteod

Kenderist ja kultminni isehakanud tõekomisjonist ehk mis kinni ei jää saab kinni löödud

Kes ütleb et kirjandus ja kunst peab tekitama ainult positiivseid, meeliülendavaid emotsioone. Selleks on ellu kutsutud Kultmini ‘tõekomisjon’ aga nemad on pigem sellised isehakanud valvekoerad-moraalijüngrid, ega keegi neile seda rolli otseselt pakkunud pole. See on ülimalt kahtlane, et keegi väidab, et tema teab lõplikku tõde. Kolumbus Krisostomus? see ei lähe mitte!! Bruuno Benno Bernhard peab saama lapsele nimeks,kuulutab kultmin nagu köster kantslist. Kultmini ‘tõekomisjon’ ütleb, et teos tuleb keelata, sest mine sa tea, äkki inimesed veel loevad ja kiidavad. Kas teos on tõesti labane ja ropp, et nagu vägistamine ei olegi ilus tegu? Mis te räägite?! Vat ise ei oleks selle peale tulnudki! 

Võib ju olla, et keskmine eesti inimene vajab kultmini tõekomisjoni käehoidmist antud asjas, võibolla inimestel endal polegi niipalju mõistust, et roppust ja vägivalda mitte soosida. Õnneks on olemas kultmin, kes meie hinge eest hoolt kannab ja meid vaeseid patuseid õigele teele juhatab, nagu Julk-Jüri Lutsu Kevades. Tema juba teadis, et kui õigel ajal kätt ette ei pane, siis pärast ei jõua ära kiruda kui madalale võib üks inimlaps langeda ilma isaliku/emaliku õpetuse ja juhatuseta.

 Kuigi karta on, et kui keegi lausa naudib taolist kirjandust, siis saab ta oma laksu kätte ka ilma Kenderi vaimusünnitiseta. Samas: kinos ja telekas jooksevad vägivallast tulvil Hollywoodi filmid; kuulid lendavad ja veri pritsib otse kaamerasse, aga kultminist ei tule kippu ega kõppu, seda siis peetakse aktsepteeritavaks meelelahutuseks. Või mis Hollywood! Viimases Kättemaksukontori osas kuritegelik vanamuttide kamp vehkis automaatidega ja rammis tankiga, politseinikel-korravalvuritel oli tegemist, et mitte kuulirahe alla jääda. Kus on tõekomisjoni kasvatajad nüüd. Käärige aga käised üles, seda mis tuleks ära keelata on oi-kui-palju, tõmmake pastakaga kriips peale, nagu teie eelkäija Glavlit, tööpõld on lai.

Igasuguste tõekuulutajate vastu tekkis mul vastikus juba varases nooruses.

Koolitüdrukuna sügaval stagnaajal joonistasin Vabariigi aastapäeval oma päevikusse sinimustvalge lipu. Klassijuhatajast ‘tõekomisjon’ viibutas näppu ja tõmbas punase vildikaga lipule risti peale. Minul tuli sellega leppida, sest tema teadis tõde, tema asi oli mind õpetada, mis kõlbab ja mis mitte. Mis siis, et minul oli õigus. 

Posted in õigusemõistmine, justice, Kuriteod, uudised

Veelkord Kenderi kaitseks

Üleskutse Kenderile kambakas teha võib esmapilgul isegi ilusa üritusena tunduda. Ega Kenderi teost ei pea lugema, ka endal puudub sellelaadse üllitise vastu igasugune huvi. Kuid samas ei tohiks keegi kellegi teise eest ära otsustada, kas tema tohib ja saab Kenderi teost lugeda. Vastasel juhul me paneme kahtluse alla kellegi teise moraali. 

Eesti (ja ka Soome) on üldse nagu Putini Venemaa kus kòiki asju tõlgendatakse kellegi, tavaliselt mingi truu ketikoera, ametniku-asjapulga, suva järgi.  Hea, et Kender ei kirjeldanud mõnda verist mõrva, oleks ehk tapmisele ässitamise vms eest kinni pandud. Kui Kenderi kompuutrist oleks leitud mõni lapspornovideo, siis see oleks küll kriminaalne, sest sellisel juhul on olemas kusagil REAALNE ohver, kelle kannatused on reaalsed. Kenderi teoses puudub reaalne ohver, kui väljamõeldist pakutakse reaalse (kuri)teo pähe, siis on tegemist skisofreenia esimese faasiga.

Praegu on tegemist puhtakujulise tsensuuriga. 

Ka Soomes on sama asjaga piike murtud. Kunstnik Ulla Karttunen pani mõned aastad tagasi näitusele oma töö ‘Neitsythuorakirkko’ (eesti keeles ‘Neitsihoorakirik’ ) Mitu päeva sai teos rahulikult rippuda Helsingi Kluuvi galeriis, kuid siis läks trall lahti. Kohale ilmus politsei, näitus suleti, teos konfiskeeriti. 

Fotol Karttuneni raamat ‘Donna Criminale’ (ullakarttunen.wordpress.com)

Politsei algatas kriminaalasja lasteporno levitamise paragrahvi järgi, mitmed eri kohtuastmed arutasid asja mitu kuud. Loomeringkonnad kirusid tsensuuri ja netis käis vilgas diskussioon. Lõpuks kohus otsustas, et tegemist on lastepornoga aga otsustas siiski jätta kunstiku karistamata. Kohtu otsus oli iseenesest imelik, nagu poleks lasteporno levitamine üldse karistatav. Teosel oli muide kujutatud internetis vabalt saadaval olevat materjali. Ega ametnik naljalt ei tunnista kusagil, et ta loll on.

Pornokomisjon hindab Kenderi tööd ‘labaseks, pealetükkivaks ja väljakutsuvaks’. Kunst peab hinge ülendama, õhkavad ühed. See siin on roppus, manavad teised. Kunst peabki elu peegeldama, imestavad kolmandad. Kunst peab shokeerima, usuvad neljandad. 

Aga kui me jälkusele punase pliiatsiga risti peale tõmbame, kas jälkus lakkab siis olemast? Üldsegi  mitte! Jälkus elab ikka edasi. Praegu lükatakse praht vaiba alla ja tehakse nägu, et kui on silma alt ära, järelikult pole olemas. 

(Ma ei imestaks kui sellised silmakirjatsejad on valmis ka tegelikus elus sellised kuriteod maha salgama, mõttelaad paistab olevat sama, teeme näo, et pole olemas, las pedofiil toimetab edasi, keda see ikka nii väga segab; meie pigistame silma kinni, meie ei märka midagi, peasi et meie meelerahu ei saaks häiritud; aidaku ainult keegi kulisse püsti hoida). 

Millised poolemeelsed sellistes komisjonides küll istuvad.