Türi topeltmõrv. 20 aastat hiljem

Harald Meri

“ Sest midagi ei ole varjul, mis ei saaks avalikuks, ei ole ka midagi salajas, mis ei saaks teatavaks ega tuleks ilmsiks.“ — Luuka 8:17

Selle aasta aprillikuus möödus 20 aastat päevast, mil Toravere karjääri tagant ühisest hauast leiti pastor Harald Meri ja ta koduabilise Valve Kleini surnukehad. See laialt kajastatud kuritegu on tänaseni avastamata.

Sestap ongi põhjust meenutada aastatetaguseid sündmusi ja küsida miks jooksis uurimine liiva, miks jäid süüdlased välja selgitamata. Seda enam et senini ei ole ükski Eesti õiguskaitseorgan avalikkusele vaevunud Türi uurimise kulgemise kohta täpsemaid selgitusi andma.

Türi topeltmõrva tagamaid on üpris põhjalikult lahanud Virkko Lepassalu oma raamatus ‘Valusalt Valge’. (MATRIX Kirjastus, 2007)

Vastavalt Justiitsministeeriumi asekantsleri kriminaalpoliitika valdkonnas Heili Sepa seisukohale, mida ta väljendas siinkirjutajale saadetud kirjas on juhtum aegunud, aegumise aluseks olevat tollal kehtinud ENSV Kriminaalkoodeks. De jure kehtis meil ju ometi Eesti Vabariik ja kuigi Karistusseaduslik ei oma tagasiulatuvat jõudu, ei oleks juhtumi uurimine tänasel päeval sugugi võimatu. Aga Nõukogude Eesti seadused on paraku need, milles meie Eesti vabariigi ametnikud näpuga järge ajavad. Juhtum on ilmselt paljud meelest nö hapuks läinud, samuti on kommentaaridest keeldunud mitmed juhtpoliitikud sh omaaegse Ülemnõukogu poolt moodustatud komisjoni liige Mart Laar ja Riigikogu õiguskomisjoni esimees Ken-Marti Vaher, nendele siinkirjutaja poolt saadetud kirjad jäid vastuseta.

Selles segases loos on aegade jooksul välja pakutud  mitmeid versioone ja oletusi, üks on aga kindel: mõrvar või mõrvarid kõnnivad meie keskel endiselt ringi nagu õiged mehed.

Juhtumi dokumenteerimise huvides panen siia üles Raivo Palmaru artikli mis käsitleb Türi topeltmõrva, pastor Harald Meri ja tema koduabilise Valve Kleini julma tapmist.

Olen ka varem teemat käsitlenud, siis tõsi küll soome keeles. link

Ajakirjas Luup avaldas ajakirjanik, hilisem kultuuriminster Raivo Palmaru 19. aprill 1999 järgmise artikli.

Siinkohal tsiteerin lühendatult:

Raivo Palmaru: Uurimise selgroo murdsid poliitikud

 

Pastoraadihoone vundamendi mustavates pragudes kasvab rohi. Ümberringi on igavad majad ja raagus puud. See paik on kuulus. Üheksa aastat tagasi otsiti siin pastor Meri ja tema koduabilise tapjaid. Tunnistusi võeti rohkem kui kolmesajalt inimeselt. Tänaseks on uurimine seiskunud, kriminaalasi maetud raudkappide sügavusse ja ükski mõjukas poliitik ei soovi sellest enam midagi kuulda.

Türi topeltmõrva uurimine kiskus algusest peale kiiva. Kuigi juhuslikult mööda sõitnud piduliste seltskond avastas ööl vastu 6. aprilli 1990 pastoraadis tulekahju, uskus miilitsa esialgset operatiivtööd juhtinud Lembit Allingu mitu päeva kellegi ütlusele tuginedes, et pastor Meri on sõitnud Valka. Seetõttu jäid üles võtmata värsked jäljed.

Veel enne pastori ja tema koduabilise surnukehade leidmist moodustati tollase ülemnõukogu erikomisjon, kuhu kuulusid Villu Jürjo, Jüri Liim, Rein Järlik, Uno Ugandi, Mart Laar ja Enn Leisson. Esimestest päevadest alates puhkes selles väiklane võitlus Eesti Komitee ja Rahvarinde tegelaste vahel. Mõlemad ajasid kaksikmõrva uurimise varjus oma poliitikat ja andsid kuriteole poliitilise fooni. See murdis peagi uurimise selgroo.

Saladuslik vabadusvõitleja

Otsekohe pärast topeltmõrva ilmsiks tulekut kuulutasid Mart Laar ja Jüri Liim pastor Harald Meri vabadusvõitlejaks ja metsavendluse ideoloogiks, kelle KGB olevat tapnud. Mõrva asjaolud jäävat KGB igaveseks saladuseks. Sama seisukoha võttis Laar ka hiljem peaministrina, vastates Riigikogu seitsmenda koosseisu ajal Mart Nikluse arupärimisele.

Avalikkusele kinnitati, et praost mõrvati poliitilistel põhjustel. Meri kogunud andmeid neljakümnendatel aastatel tegutsenud represseerijate kohta ja olevat viimase 15 aasta jooksul saanud korduvalt tapmisähvardusi. Paraku ei ole tänaseni leitud ühtegi inimest, kes oleks oma silmaga näinud Meri käes mingeid represseerijate nimekirju.

Topeltmõrvaga tegelenud siseministeeriumi operatiivgrupi juhi Koit Pikaro arvates pärinevad jutud nimekirja või koguni arhiivi olemasolust Harald Merilt endalt. «Meri oli jutumees, kes pidas end suuremaks poliitikuks kui ta tegelikult oli,» rääkis Pikaro. «Olen üsna kindel, et mingeid nimekirju ei ole tal kunagi olnud.»

Lihtsameelsete aeg

Sellest hoolimata keerutasid komisjonäärid ajakirjanduses üles tolmu. Iga nende sõna, olgu see nii absurdne kui tahes, leidis otsetee massimeediasse. Kuna komisjoni mänguruum oli piiritlemata ja komisjoni liikmetele oli kättesaadav salajane operatiivinformatsioon, tiriti avalikkuse ette ka tõendamise seisukohalt oluline teave. Kõiges aga, mis poliitilistesse skeemidesse ei mahtunud, nähti kas võltsimist või kokkumängu KGB-ga.

Uurimine keti otsas

1990. aasta 10. aprillil algatati kriminaalasi, mis esialgu oli tollase ENSV prokuratuuri eriti tähtsate asjade uurija Aksel Onki menetluses. Ehkki mõrva uurides on kõige olulisem just värske informatsioon, ei lastud Onkil oma tööd teha. Juba 17. aprillil avaldas erikomisjon talle umbusaldust, sest Onk olevat «kõikide versioonide kõrval pööranud põhjendamatult vähe tähelepanu mõrva poliitilise suuna võimalikkusele». 19. aprillil nõudis Onki tagandamist ka Eesti Komitee.

Poliitilise surve all määrati uurimisgrupi uueks juhiks Alar Kirs, kes oma eelkäija vigu ei korranud. Ta järgis püüdlikult komisjoni näpunäiteid. Need aga ei viinud kuhugi ja komisjoniliikmete tegutsemispalang soikus. Uurija jaoks oli õige aeg mööda lastud.

Seoses menetluskoodeksi muutmisega anti kriminaalasi 1993. aasta 7. mail üle keskuurimisbüroole ja sama aasta 4. juunil menetlus peatati kuni süüdistatava isiku kindlakstegemiseni. Peatatud kriminaalasi anti Pärnu raskete isikuvastaste kuritegude uurimisgrupile, mida juhtis Urmas Krüger.

Krügeri meenutust mööda paistis uurimise heitlikkus talle üle antud materjalist otsekohe silma: hüpatud oli ühelt teemalt teisele, tähelepanu oli pööratud peamiselt poliitilisele motiivile. Oli ilmne, et uurijad ei saanud oma liini lõpuni ajada. «Mul on neist uurijatest kahju,» tõdes Krüger.

Asja uurimist takistas seegi, et Krüger ei pääsenud ligi operatiivtoimikule: «Ma ei vallanud kogu kriminaalasja kohta käivat infot. Jälitustoimik oli Pikaro käsutuses ja paraku puudus meie vahel usalduslik koostöö.»

Krüger lahkus 1997. aastal politseist ja pastori mõrva toimikud koguvad tänaseni kusagil raudkapis tolmu.

Pastoraadihoone länguvajunud vundament kössitab etteheitvalt majade vahel, tuletades meelde mõrva, mille juurdlemise edukusest, (või õigemini edutusest) sai rahva silmis Eesti riigi ja tema õiguskaitseorganite usaldusväärsuse mõõdupuu paljudeks aastateks.

Juba seepärast tuleks pastori ja tema koduabilise mõrva uurimist taasalustada. Tõsi, Urmas Krügeri hinnangul ainult uurimislike vahenditega nii vana kuritegu enam ei lahenda. Selleks on vaja tugevat jälitustööd, erivahendeid ja tublisti õnne. «Õnn tuleb aga siis, kui tehakse tööd,» lisab ta.

ja teinegi kirjutis Palmarult Õhtulehes 28.06.1999

Türi topeltmõrva avastamine ei huvitanud kedagi

Türi topeltmõrva saladus

Türi topeltmõrva kõige suurem saladus ei ole see, kes oli(d) mõrvar(id), vaid see, et tolle kuriteo avastamisest ei olnud keegi huvitatud. Ülemnõukogu erikomisjoni liikmed ajasid mõrva uurimise varjus oma poliitilist asja ja uurijad tegid nende näpunäiteid järgides karjääri.
Ka ajakirjanduse huvi faktide vastu vaibus üllatavalt ruttu. Esialgu üllitati ülemnõukogu erikomisjoni liikmete poliitikast tiineid kommentaare, mis olid vürtsitatud salajase operatiivinformatsiooniga.
Kuid pärast seda, kui komisjoni juurdepääsu uurimismaterjalile piirati, ei ole ajakirjanduses avaldatud ühtegi uut fakti. Seda innukamalt spekuleeriti esialgsete oletustega.
Neis spekulatsioonides sai topeltmõrvast märk, pelk signaal, mille abil demonstreeriti vaid oma õigemeelsust.

Värsked jäljed olid õigel ajal üles võtmata jäänud ja uusi tõendeid polnud kusagilt võtta. Samas olid uurijate käsutuses peaaegu neljasaja inimese tunnistused ja üsna palju muud materjali. Naiivne oleks arvata, et sellest ei nähtu, mis tegelikult toimus.
Kuid juba siis oli selge, et Türi topeltmõrv ei jõua kunagi süüdimõistva kohtuotsuseni.

Luup. Nr 8 (91)

Raivo Palmaru. Türi topeltmõrva avastamine ei huvitanud kedagi. Õhtuleht 28.06.1999

Materjale lugedes tundub tõenäolisim nö Gansen-Hiob’ liin. Hiob oli tollal Türil abiõpetaja. Hiob ise on pidanud enda kahtlustamist rünnakuks kiriku vastu.

Samas ei ole kirikuringkonnad näinud ilmselt mingit seost Meri kui pastori ja kogu Järvamaa praosti mõrval kirikuringkonadega, mis tundub vägagi kummaline ega ole nad ka, vähemalt avalikult nõudnud asja igakülgset ja põhjalikku uurimist. (Äkki on mõni okultistlik sekt kuriteo taga, või lausa eesti kiriku igipõlised vaenlased homoseksuaalid, või on vanakurja enda käsi mängus?) Midagi ei saa ju välistada enne kui lõplik selgus käes. Skisofreeniku paberitega teoloogiadoktor Arne Hiobit ei ole küll kunagi ametlikult kahtlustatavaks kuulutatud.

Türi Püha Martini kirik. Pastor Harald Meri teenis koguduse õpetajana aastatel 1978 – 1990 kuni oma surmani

Viro:Türin kaksoissurma/Kirkkoherra Merin raaka murha 1990

Türin kirkkoherra, Viron Järvamaan rovasti Harald Meri, 72 v. ja hänen kotiapulainen Valve Klein löydettiin 14 huhtikuuta vuonna 1990 haudattuna ja raa’asti murhattuna läheltä Kolun kylää, joka sijaitsee noin 15 km Türiltä Raplaan päin.

Tänä vuonaa tuli kaksikymmentä vuotta täyteen paljon puhutusta kaksoismurhasta, kuitenkaan yksikään virolainen mediakanava ei vaivautunut huomioimaan, myös aikoinaan Suomessakin paljon huomiota saanutta raakaa surmaa.

Meri oli haudattu metsähautaan yhdessä taloudenhoitajansa kanssa. Kun ruumiit nostettiin haudasta, todettiin, että niistä löytyi useita väkivallan merkkejä ja molempia uhreja oli kidutettu. Vainajissa havaittiin useita pisto- ja viiltohaavoja. Merin kaulassa roikkui köysi. Ruumiinavauksissa selvisi että uhrit kuolivat tukehtumisen seurauksena, joten on mahdollista että molemmat haudattiin elävänä. Hauta löydettiin saattumalta, tekijät tai tekijä olivat heittäneet kirveen, lapion ja Merin laukun haudan lähellä sijaitsevaan louhukseen. Kuivuuden takia vedenpinta aleni ja Merin laukku tuli näkyviin. Haudan syvyys oli163 cm ja haudan pohjalle oli laitettu kuusenoksia.Haudalle oli riposteltu noin 20 cm paksuinen kerros kloorikalkkia, jonka päälle oli laitettu kuusenoksia. Oli perin outoa että haudalle oli laitettu oksista tehty risti.

Türin kaksoissurma herätti suurta huomiota myös Suomessa. Lehdet kirjoittivat tapauksesta useaan otteeseen ja ja Suomen televisio esitti Meren murhatapahtumista ainakin kaksi ohjelmaversiota Tapaus jäi pimmeäksi ja syyllisiä ei koskaan saatu kiinni. Vuosien saatossa on tullut esille useita nimiä, joita on epäilty yhteyksistä Türin surmiin, mutta näyttöä heitä vastaan ei ole saatu.Käsittääkseni Viron lainsäädännön mukaan tapaus on jo vanhentunut ja tutkinta on kokonaan lopetettu tämän kaksoissurman osalta.

Tutkinnassa aikoinaan varmistui että heidät surmattiin huhtikuun 4.4 – 5.4. välisenä yönä. Seuraavana yönä Türin pappila poltettiin, siita jäivät jäljelle vaan rauniot.
Murhia ja sen syitä ei pystytty selvittämään. Oli vain sarja olettamuksia, joihin monet uskovat. Murhaajienkin uskottiin olevan joidenkin tiedossa, mutta heitä ei uskalleta paljastaa. Mitä ovat nämä olettamukset?

Rohkeimpien arvioiden mukaan lähes 100.000 virolaista joko tapettiin tai pakkosiirrettiin Neuvostoliittoon, useimmat Siperiaan, vuosina 1939-1956.
Jotta näin suuret siirrot olivat mahdollisia, tarvittiin myös paikallisia apulaisia. Vähän ennen traagista kuolemaansa Harald Meri piti puheen Siperiaan pakkosiirrettyjen muistomerkin paljastustilaisuudessa. Tässäkin puheessa mutta myös puheissaan muualla, Harald Meri toisti, että näihin hirmutekoihin osallistuneet virolaiset joutuvat tilille teoistaan. Kukaan ei koskaan nähnyt Harald Merellä mitään nimilistoja, ja voidaan myös otaksua, että Meri tarkoitti pappismiehen kielellä tilille joutumisella ”viimeistä tuomiota”. Türin kirkkoherra oli hyvä puhuja, hän siunasi useita muistomerkkejä kommunismin uhreille. Kerran hän sanoi puheessaan ”Nämä venäläiset ovat aina meitä virolaisia tappaneet, ja jos tilaisuus tulee, ne tappavat taas”.

Tiedetään että Türin kirkkoherra ilmeisesti pelkäsi jotain, kirkon työntekijän Andres Natuksen mukaan Merillä oli kotona aina ase käden ulottuvilla ja patruunoitakin aamutakin taskussa. Hänellä oli kaksi rotukoiraa, toinen pihalla ja toinen talossa ja hän ei avannut koskaan ovea tuntemattomille ihmisille. Luultavasti häntä oli uhkailtu.

Tutkinnassa selvisi, että uhreja ei surmattu pappilassa. Pappila sijaitsi pienen, hiljaisen kaupungin pääkadun varrella ja lähellä sijaitsi useita taloja, joten tekijät eivät halunneet ottaa riskejä tai herättää huomiota.Kuten sanottu Merillä oli kaksi äänekästä koiraa, jotka eivät päästäneet vieraita sisään ilman isännän suostumusta. Merin talossa ei ollut murtojälkiä, joten Meri oli itse päästänyt murhaajat sisäälle. Tästä kaikesta voi päätellä että nämä keskellä yötä pappilan pyrkineet henkilöt olivat Merin tuttuja.Uhrit pakotettiin kädet sidottuna ja suut tukittuna takaoven kautta ulos rakennuksesta ja kuljetettiin Merin omalla autolla metsään. Merillä oli päällä alusvaatteet ja aamutakki, Kleinille yöpaita ja molemmilla jalassa aamutossut. 5. päivä huhtikuuta kävivät Valve Kleinin työkaverit katsomassa, miksi Klein ei ollut tullut töihin, mutta kaikki talon ovet olivat lukossa ja ketään ei näyttänyt olevan kotona.

Saatuan tiedon pappilan palosta, saapuivat paikalle 6. päivä illalla Merin lapset Meeli ja Mihkel Meri. ”Pappilassa vallitsi täysi sekasorto, kertoo Meeli Meri. Kaikkialla oli papereita, kirjoja, nuotteja ja muuta tavaraa sikin-sokin. Iso joukko ihmisiä ramppasi edes-takaisin pappilan pihalla ja talossa”.

Mitä tapahtui Türin pappilasa 4. huhtikuuta?

Päivällä, 04 huhtikuuta Klein ja Meri kävivät erään tutun hautajaisissa. Kello 7 illalla alkoivat pappilassa Järva-Madise kirkkokuoron harjoitukset, kuoron jäsenet poistuvat vähän ennen kello 21.00.

Noin kello 21 illalla vierili pappilassa Merin vävy Eduard Irmann. Meri oli lähtenyt Irmannin mukaan erään vainajan siunaamistilaisuuten ja myös Natus oli osallistunut siinä. Tilaisuuden jälkeen Natus lähti suoraan kotiin ja Irmann kuljetti Merin autolla takaisin pappilaan. He juttelivat vielä pappilan kansliassa ehkä noin puolisen tuntia. Irmann poistui pappilasta klo. 10 jälkeen illalla.
Samana iltana juhlittin paikallisessa pienessä autoliikkeessä. Liikkeen kassanhoitaja Mimmi Avik pyöräili juhlista poistumisen jälkeen kotiin pappilan ohi. Hän huomasi että pappilassa olivat kaikki valot päällä ja hän näki talon ikkunassa kirkkoherran väittelevan kiivasti jonkun kanssa. Kello oli silloin noin 23.30. Tämä silminnäkijä ei nähnyt kenen kanssa Meri väitteli.

Tiedetään että Merillä olivat pahasti tulehtuneet välit apulaispapin Arne Hiobin kanssa, joka silloin tarttui pulloon melkein päivittäin ja oli joskus jumalanpalveluksessakin vahvassa humalassa, josta Meri tietysti ei pitänyt. Meri oli uhannut Hiobia, että vetää kaikki suositukset pois, jonka hän lähetti Teologian Instituuttiin ja oli kyseenalaistanut hänen kykyä hoitaa papin virkaa. Hiob oli diagnosoitu skitsofreenikko, Hiobin mukaan diagnoosi oli ’muodollisuus’, hän oli esittänyt hullua lääkärille, jotta hänen ei tarvitsisi mennä neuvosto-armeijaan.
Myöhemmin Hiob on tehnyt aikamoisen uran kirkon piireissä, kouluttautunut teologianmaisteriksi ja väitellyt teologian tohtoriksi vuonna 2000. Myös toista paikallista miestä, Ennu Gansenia, epäiltiin myös julkisesti, sillä myös hän oli riitantunut Merin kanssa. Hänellä oli tilillään useita tuomiota, mm pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja aseellisesta uhkaamisesta.Kaikki epäillyt kiistivät syyllisyytensä surmiin.

Viron Eduskunta ent. Ülemnõukogu perusti lautakunnan joka ’tutki’ Türin kaksoissurmaa, mutta tietysti tuloksetta. Lautakunnan puheenjohtaja Enn Leisson väitti Viron presidentille Lennart Merille ja pääministeri Siimannille lähettämässä kirjeissä että Harald Meri oli KGB agentti joka vainosi niitä viron kansalaisia jotka tekivät sodan aikana yhteistyötä saksalaisten kanssa. Leissonin version mukaan siitä syystä murhasivat Merin ERSP.n eli Viron Itsenäisyyspuolueen jäsenet. Muuten muutama päivä Merin ja Kleinin katomisen jälkeen kertoi Leisson Hymy-lehdelle, että todennäköisesti surmasi Meri itse Valve Kleinin mustasukkaisuuspuuskassa ja lähti tämän jälkeen karkumatkalle.

Harald Meri on haudattu Harjunmaalle Raasikulle, jossa sijaitsee Meren hyvin hoidettu sukuhauta. Pappilan tilalle rakennettiin 2000-luvulla uusi marketti.

Harald Meri siunaa Kautlan muistomerkin

Siinä yllä olevassa kuvassa, Meri siunaa Kautlan muistomerkin, joka pystytettiin Kautlan kommunismin uhrien muistoksi. Avajaisten jälkeen Meri olikin saanut useita tappouhkauksia siellä pitämänsä puheensa takia, jonka vahvistivat kuulustelussa sekä Merin poika Mihkel että Merin kollega Valgan kirkkoherra Peep Audova, joille Meri kertoi asiasta. Muistomerkki koostui kahdesta isosta kivestä, joihin oli kiinnitetty laattoja, joissa oli näiden paikallisten ihmisten nimiä, jotka surmattiin puna-armeijan hävityspataljoonan toimesta v 1941 Kautlassa ja samoin tuhottujen kylien ja maatilojen nimet. Kautlassan käytiin ns Ernan ryhmän . (Suomesa koulutetut virolaistaistelijat ja metsäveljet) ja punaisten hävityspataljoonan välisiä taisteluita.
Puolitoista kuukautta myöhemmin muistomerkki ryvetettiin, kivet murskattiin ja sotkettiin punaisella maalilla.
4. elokuuta 1990 avattiin muistomerkki ’Kautlan memoriaali’ Ernan taistelijoille. Mustasta marmorista 1,5 tonnia painava muistomerkki tuotiin Suomesta.
5. joulukuuta samana vuonna Kautlan muistomerkki räjähdettiin. Voimakas räjähdys lennätti kivenpalasia jopa sadan metrin päähän. Tekijät olivat venäjän armeijan sotilaita. paikallisten mukaan he saapuivat paikalle panssarivaunulla ja heillä oli aseet mukana.
Vuonna 1999 avattiin Kautlan muistomerkki uudelleen. Ensimmäisen kerran muistomerkki tuhottiin sodan jälkeen.

Muuten pastori Meri oli Viron entisen presidentin Lennart Merin sukulainen, kaukainen tosin.

Lähteet Virkko Leppassal Valusalt valgem’

http://kultuur.elu.ee/ke486_liim.htm

http://wiki.zzz.ee/index.php/Harald_Meri

Karkkilan seurakunnan jäsenlehti