Viron pääministerin ja presidentin (tuolloin tosin käytettin nimitystä ‘riigivanem’) Jaan Tönissonin poika Ilmar surmattiin lokakuussa 1939. Surma tehtiin Ilmarin työhuoneessa Tartossa Tööstuse kadulla noin kuuden aikaan illalla. Tekijä oli hänen vaimonsa Amanda ‘Ama’ Tönisson joka ampui miestään kuusi kertaa.
Kuvassa oikealla Ilmar Tõnisson isänsä ja poikansa kanssa
Amanda suunnitteli tekoa pitkään, hän liittyi Naiskodukaitse-järjestöön (Viron Lotat) sillä halusi ampumaradalle ja aseluvan.
Aseen hankinta ei onnistunut ja hän käytti surmatyössä Jaan Tõnissonin asetta, jonka hän haki tämän pöytälaatikosta. Ilmarin isä Jaan vaimonsa kanssa asui samassa talossa, mutta surmapäivänä pariskunta oli matkustanut Tallinnaan.
‘Olen tappanut Ilmarin, ammuin häntä kuusi kertaa ja nyt kerron tämän asian poliisille’, nainen oli sanonut tyyneenä lapsenvahdille.
Kun rikospoliisin tutkijat tulivat paikalle, he löysivät Ilmarin lukitusta työhuoneesta, hän oli jo menehtynyt, hän makasi selällään työhuoneen oven pielessä.
Jostain syystä Amanda oli piilottanut verisen aseen kylpyhuoneeseen ammen alle. Uhria oli ammuttu läheltä, noin metrin etäisyydeltä. Kuudesta luodista vain kolme oli osunut joten jotain kamppailua on ilmeisesti ollut.
Tiettävästi Amanda oli jo aikaisemmin yrittänyt surmata miehensä kaasulla, tukkien enne ikkunoiden raot, tämä tapahtui Lontoossa kun nainen oli käymässä Ilmarin luona. Ilmar opiskeli Lontoossa joka oli siihen aikaan erittäin harvinaista.
Ilmar Tõnisson oli kuollessaan 28-vuotias, hän oli jo lapsena lahjakas, ja isä piti hänestä erityisen paljon. Hänelle povattiin suurta tulevaisuutta, hän työskenteli Postimees-lehden toimituksessa uutispäällikkönä.
Jaan Tönisson oli ollut saman lehden päätoimittaja ja ennen itsenäistymistä – mielenkiintoisena seikkana – että Jaan Tönisson oli ollut myös Venäjän Duuman jäsen, mutta kritisoinut keisaria ja istunut tämän takia vankilassa.
Ilmar oli myös kiinnostunut poliitikasta, ja ennen surmatyötä pariskunta oli ottanut yhteen, Amandan mukaan mies oli sanonut että hän on etuoikeutettu ja että Viron kansa on tyhmä.
Tämä lienee naisen sepustus.
Todellinen motiivi oli mustasukkaisuus. Kuitenkin aihetta sellaiseen ei ollut, Amanda vaan oli sairaalloisen mustasukkainen ja huomionkipeä nainen. Hänelle oli tapana lähettää itselleen punaisia ruusuja, jolloin hän odotti miehen reaktiota, mies olikin lopulta suivaantunut asiasta ja halunnut ruusut pois silmistään. Nainen oli myös useampaan otteeseen puhunut miehelleen itsemurhasta, ja valittanut että mies on etäinen. Amanda oli myös väkivaltainen ja silminnäkijöiden mukaan hän löi ja potki miestä, väkivaltaisen ja oudon käytöksen vuoksi perheen ystävät epäilivät että naisella on mielenterveysongelmia.
Rikostutkijat löysivät pariskunnan asunnosta kasan kirjeitä, jossa Ama miettii erilaisia keinoja tehdä itsemurha. Yhdestä kirjekuoreesta löytyi hänen testamentti. Kuulustelussa nainen tunnusti teon, muttei katunut tekoaan vaan sanoi että hän suojeli avioliittoaan.
Tapauksen ympärillä velloi paljon huhuja, milloin väitettiin että Ama oli kommunistien yllyttämänä surmannut miehensä, milloin taas että hän oli Tõnissonin poliittisen vastustajan Konstantin Pätsin agentti.
Amanda tuomittiin korkeimassa sotaoikeudessa työleirille v 1940, tuomio oli voimassa toistaiseksi, mutta vapautui v 1944. Neuvosto-oikeus totesi että perheen ‘kapitalistinen’ ilmapiiri oli ajanut naisen tekoon, sillä hänen ‘ihmisoikeuksia’ oli loukattu, jolloin lopulliseksi tuomioksi jäi 5 vuotta.
Jaan Tönissonin mukaan Amanda oli kunniahimoinen nainen mutta työnteko hänelle ei maistunut.
Ilmar meni Amandan kanssa naimisiin nuorena, mies oli tuolloin 21 vuotias, Amanda oli häntä 4 vuotta vanhempi. Pariskunnalla oli kaksi poikaa, tosin toinen pojista kuoli muutama tunti syntymän jälkeen.
Kuvassa Ama Tõnisson
Pian vapautumisen jälkeen Amandasta leivottiin Viron Neuvostotasavallan taidemuseon johtaja, mutta hänet erotettiin 1950 luvun kommunistisen puhdistuksen tiimellyksessä ja tämän jälkeen nainen eli pelossa ja hänellä oli kuulemma reppu aina pakattuna siltä varalta ‘että tullaan hakemaan’ eikä hän uskaltanut liikkua ulkona.
Myöhemmin hän työskenteli kirjastonhoitajana eläkeiän saakka.
Ilmarin ja Amandan poika Tònis oli surman aikana 7-vuotias, hän pakeni isoäidin mukana Ruotsiin 1943 ja Tõnis on myöhemmin kertonut että perhe pelkäsi että Ama vapautuu ja hän voisi tehdä pojalle jotain sillä hän oli joskus tokaissut että olisi pitänyt tappaa poika myös.
Äitiään hän tapasi seuraavan kerran 1970-luvulla Viru hotellissa. Myöhemmin hän tarjosi äidille elatusapua, mutta tämä kieltäytyi sillä ‘Minä en ole häntä kasvattanut’
Amanda asui Tallinnan keskustassa sijaitsevassa yksiössä pienessä puutalossa eikä hän mennyt enää uudestaan naimisiin. Ihmiset välttelivät häntä, eikä hänellä ollut ystäviä, mutta kun joku puhutteli häntä, hän oli itse ottanut asian puheeksi ja sanonut ‘kyllä minä kuolin Ilmarin mukana’.
Valtiomies Jaan Tõnissonin kohtalosta ei ole tietoa, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, hänet pidätettiin ja ilmeisesti hänet telotettiin v 1941.
Amanda Tõnisson (s 1906) kuoli Virossa, Irun vanhainkodissa vuonna 91-vuotiaana
http://etv.err.ee/v/elusaated/ajavaod/saated/569b81ac-3359-4034-b651-34fb34a53cce
2006 aastal tapeti Helsingis 61-aastane majandusteaduste professor. Veretöö eest mõisteti süüdi kaks mees, kellest üks oli Eesti kodanik 23-aastane Mika-Martti Zukov. Teo motiiv oli rööv, mehed soovisid professori purju joota ja temalt väärtasju varastada. Kui korteriperemees külalistel lahkuda palus, lõi Zukov teda viskipudeliga pähe, haarates tema korterist kõik vähegi väärtusliku kaasa. Karistuseks mõisteti talle 11 aastat.
The Prime Suspect's Blog 