Posted in henkirikos, justice, kadonneet, murha, rikos, rikoshistoria, rikostutkinta, sarjamurhaajat, uutiset

Surmasiko Manson murhakultti virolaisnaisen?

Los Angelesin poliisi ilmoitti tällä viikolla että on tunnistanut vuonna 1969 surmattuna löytynyt nuoren naisen, joka on virolainen maahanmuuttaja Reet Jyrvetson (Jürvetson).

Uhri löytyi raa’asti surnattuna Hollywood Hills:ssa kuuluisan Mulholland Drive’n varrelta, marraskuussa vuonna 1969 ja naista oli puukotettu n 150 kertaa kaulan alueelle. Naisen ruumiin löysi joku lintuharrastaja. Murhasta on kulunut 46 vuotta, mutta surma on jäänyt selvittämättä. Uhri oli muuten Viron presdentin Pätsin lähisukulainen.

Kuvassa uhri Reet Jyrvetson (kuva NBC.news)

rjyrvetson

Los Angelesin poliisitutkija Luis Rivera sanoi People-lehdelle että ei ole poissuljettu, että teon takana on ns Manson kauhujen perhe. Vain kolme kuukautta ennen murhaa surmasi Mansonin murhakultti surmapaikan läheisyydessä näyttelijä Sharon Taten. Myös Charles Manson itse on sanonut että uhreja oli enemmänkin. Manson oli surman aikana jo vankilassa mutta hänellä oli useita seuraajia. Yksi todistaja on ilmoittanut että hän on nähnyt uhrin näköisen naisen Spahn Ranchin läheisyydessä, kyseessä oli talo jossa Mansonin seuraajat kokoontuivat.

Vuonn 2003 tapaus avattiin uudestaan ja ainoa todiste joka on säilynyt on uhrin veriset rintaliivit.

‘Tekijä on joku sekopää, teon taustalla saattaa olla myös mustasukkaisuus tai epäonnistunut suhde’, sanoo tutkija Rivera.

Uhri Reet Jyrvetson oli muuttanut Montrealista Los Angelesin vain vähän ennen kohtalokasta päivää.

On tiedossa, että hän matkusti Los Angelesiin miehen perässä jonka nimi oli John tai Jean, ja jonka hän tapasi Kanadassa, mutta tätä miestä ei ole löydetty.

Jyrvetsonin tapausta tutkivat poliisit haastattelivat vankilassa Mansonia vielä viime vuonna, mutta uusia johtolankoja ei ilmaantunut.

Miksi Reet Jyrvetson – joka oli presidentti Pätsin veljentytär – tunnistettiin vasta nyt, johtui siitä, ettei häntä koskaan ilmoitettu kadonneeksi. Uhrin 73-vuotiaan siskon mukaan perhe luuli että uhri on kadonnut vapaaehtoisesti ja eli toivossa että kyllä hän joskus palaa. Syksyllä 1969, vähän aikaa sen jälkeen kun hän oli muuttanut, Reet lähetti vanhemmille postikortin jossa kertoi, että hän on saanut Los Angelesista asunnon ja että aihetta huoleen ei ole. Tämän jälkeen Reet’ista ei koskaan kuulunut mitään.

Vanhemmat luulivat alussa, että Reet halusi olla itsenäinen,mutta kun vuodet kuluivat, vanhemmat alkoivat kuvitella, että Reet on aloittanut uuden elämän. Välillä Reetin äiti soitti tyttären ystäville kysellen, onko Reet’sta kuulunut mitään, mutta siskon mukaan perhe ei koskaan edes ajatellut, että hänelle olisi voinut sattua jotain. Poliisi julkaisi tuolloin piirustuksen uhrin kasvoista, mutta kukaan ei tunnistanut häntä.

Lopulta, vuosikymmenien jälkeen, perheen ystävät tutkivat USAn Oikeusministeriön tietokantaa josta löysivät tuntemattoman vainajan kuvan, joka muistutti kovasti Reet’ia ja josta he ilmoittivat uhrin siskolle. Uhrilla oli pari sormusta, jotka kuvattiin ja hänen sisko huomasi,´että hänellä itsellä oli samanlainen. Tämän jälkeen selvisi uhrin henkilöllisyys DNA tutkimuksilla.Ruumiinavauksen mukaan uhrille ei oltu tehty seksuaalista väkivaltaa, eikä hänen elimistöstä löytynyt jälkiä alkoholista tai huumeista.

Uhri oli 19 vuotias kun hänet surmattiin, hän oli syntynyt vuonna 1951.

Uhrin vanhemmat pakenivat Virosta Ruotsiin, josta muuttivat vuonna 1951 Kanadaan, Reet Jyrvetson oli tuolloin parin kuukauden ikäinen (hän oli syntynyt Ruotsissa).

Uhrin sisko Anne pyytää yleisön apua tekijän tunnistamiseksi, hän kertoo että Reet oli ‘vapaa sielu’, luonteeltaan iloinen ja seikkailuhaluinen, joka oli siskon mukaan hyväuskoinen ja luotti ihmisiin.

‘On kauhea ajatella, että hän oli yksin ja kauhuissaan kun hän kuoli.’ sanoo uhrin sisko.

Lähteet Delfi.ee, People.com

Käännos: Copyright ThePrimeSuspectblog

 

Posted in justice

Viron valtiopäämiehen pojan murha

Viron pääministerin ja presidentin (tuolloin tosin käytettin nimitystä ‘riigivanem’) Jaan Tönissonin poika Ilmar surmattiin lokakuussa 1939. Surma tehtiin Ilmarin työhuoneessa Tartossa Tööstuse kadulla noin kuuden aikaan illalla. Tekijä oli hänen vaimonsa Amanda ‘Ama’ Tönisson joka ampui miestään kuusi kertaa.

Kuvassa oikealla Ilmar Tõnisson isänsä ja poikansa kanssa


Amanda suunnitteli tekoa pitkään, hän liittyi Naiskodukaitse-järjestöön (Viron Lotat) sillä halusi ampumaradalle ja aseluvan.

Aseen hankinta ei onnistunut ja hän käytti surmatyössä Jaan Tõnissonin asetta, jonka hän haki tämän pöytälaatikosta. Ilmarin isä Jaan vaimonsa kanssa asui samassa talossa, mutta surmapäivänä pariskunta oli matkustanut Tallinnaan.

‘Olen tappanut Ilmarin, ammuin häntä kuusi kertaa ja nyt kerron tämän asian poliisille’, nainen oli sanonut tyyneenä lapsenvahdille.

Kun rikospoliisin tutkijat tulivat paikalle, he löysivät Ilmarin lukitusta työhuoneesta, hän oli jo menehtynyt, hän makasi selällään työhuoneen oven pielessä.

Jostain syystä Amanda oli piilottanut verisen aseen kylpyhuoneeseen ammen alle. Uhria oli ammuttu läheltä, noin metrin etäisyydeltä. Kuudesta luodista vain kolme oli osunut joten jotain kamppailua on ilmeisesti ollut.

Tiettävästi Amanda oli jo aikaisemmin yrittänyt surmata miehensä kaasulla, tukkien enne  ikkunoiden raot, tämä tapahtui Lontoossa kun nainen oli käymässä Ilmarin luona. Ilmar opiskeli Lontoossa joka oli siihen aikaan erittäin harvinaista.

Ilmar Tõnisson oli kuollessaan 28-vuotias, hän oli jo lapsena lahjakas, ja isä piti hänestä erityisen paljon. Hänelle povattiin suurta tulevaisuutta, hän työskenteli Postimees-lehden toimituksessa uutispäällikkönä.

Jaan Tönisson oli ollut saman lehden päätoimittaja ja ennen itsenäistymistä – mielenkiintoisena seikkana – että Jaan Tönisson oli ollut myös Venäjän Duuman jäsen, mutta kritisoinut keisaria ja istunut tämän takia vankilassa. 

Ilmar oli myös kiinnostunut poliitikasta, ja ennen surmatyötä pariskunta oli ottanut yhteen,  Amandan mukaan mies oli sanonut että hän on etuoikeutettu ja että Viron kansa on tyhmä.

Tämä lienee naisen sepustus.

Todellinen motiivi oli mustasukkaisuus. Kuitenkin aihetta sellaiseen ei ollut, Amanda vaan oli sairaalloisen mustasukkainen ja huomionkipeä nainen. Hänelle oli tapana lähettää itselleen punaisia ruusuja, jolloin hän odotti miehen reaktiota, mies olikin lopulta suivaantunut asiasta ja halunnut ruusut pois silmistään. Nainen oli myös useampaan otteeseen puhunut miehelleen itsemurhasta, ja valittanut että mies on etäinen. Amanda oli myös väkivaltainen ja silminnäkijöiden mukaan hän löi ja potki miestä, väkivaltaisen ja oudon käytöksen vuoksi perheen ystävät epäilivät että naisella on mielenterveysongelmia.

Rikostutkijat löysivät pariskunnan asunnosta kasan kirjeitä, jossa Ama miettii erilaisia keinoja tehdä itsemurha. Yhdestä kirjekuoreesta löytyi hänen testamentti. Kuulustelussa nainen tunnusti teon, muttei katunut tekoaan vaan sanoi että hän suojeli avioliittoaan.

Tapauksen ympärillä velloi paljon huhuja, milloin väitettiin että Ama oli kommunistien yllyttämänä surmannut miehensä, milloin taas että hän oli Tõnissonin poliittisen vastustajan Konstantin Pätsin agentti. 

Amanda tuomittiin korkeimassa sotaoikeudessa työleirille v 1940, tuomio oli voimassa toistaiseksi, mutta vapautui v 1944. Neuvosto-oikeus totesi että perheen ‘kapitalistinen’ ilmapiiri oli ajanut naisen tekoon, sillä hänen ‘ihmisoikeuksia’ oli loukattu, jolloin lopulliseksi tuomioksi jäi 5 vuotta.

Jaan Tönissonin mukaan Amanda oli kunniahimoinen nainen mutta työnteko hänelle ei maistunut.

Ilmar meni Amandan kanssa naimisiin nuorena, mies oli tuolloin 21 vuotias, Amanda oli häntä 4 vuotta vanhempi. Pariskunnalla oli kaksi poikaa, tosin toinen pojista kuoli muutama tunti syntymän jälkeen. 

Kuvassa Ama Tõnisson


Pian vapautumisen jälkeen Amandasta leivottiin Viron Neuvostotasavallan taidemuseon johtaja, mutta hänet erotettiin 1950 luvun kommunistisen puhdistuksen tiimellyksessä ja tämän jälkeen nainen eli pelossa ja hänellä oli kuulemma reppu aina pakattuna siltä varalta ‘että tullaan hakemaan’ eikä hän uskaltanut liikkua ulkona.

Myöhemmin hän työskenteli kirjastonhoitajana eläkeiän saakka.

Ilmarin ja Amandan poika Tònis oli surman aikana 7-vuotias, hän pakeni isoäidin mukana Ruotsiin 1943 ja Tõnis on myöhemmin kertonut että perhe pelkäsi että Ama vapautuu ja hän voisi tehdä pojalle jotain sillä hän oli joskus tokaissut että olisi pitänyt tappaa poika myös.

Äitiään hän tapasi seuraavan kerran 1970-luvulla Viru hotellissa. Myöhemmin hän tarjosi äidille elatusapua, mutta tämä kieltäytyi sillä ‘Minä en ole häntä kasvattanut’

Amanda asui Tallinnan keskustassa sijaitsevassa yksiössä pienessä puutalossa eikä hän mennyt enää uudestaan naimisiin. Ihmiset välttelivät häntä, eikä hänellä ollut ystäviä, mutta kun joku puhutteli häntä, hän oli itse ottanut asian puheeksi ja sanonut ‘kyllä minä kuolin Ilmarin mukana’.

Valtiomies Jaan Tõnissonin kohtalosta ei ole tietoa, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, hänet pidätettiin ja ilmeisesti hänet telotettiin v 1941.

Amanda Tõnisson (s 1906) kuoli Virossa, Irun vanhainkodissa vuonna 91-vuotiaana

http://etv.err.ee/v/elusaated/ajavaod/saated/569b81ac-3359-4034-b651-34fb34a53cce

Posted in kadonneet, rikostutkinta

Viron outo sieppausjuttu edelleen mysteeri

Viron sieppausjutussa poliisi nojaa siepatun vaimon kertomukseen jonka mukaan virolainen liikemies, 43-vuotias Kajar Paas siepattiin joulukuun alussa Tallinna – Tartto maantiellä noin puolenyön aikoihin.

Kuvassa rikospaikka joka sijaitsee n 60 km Tallinnasta

Pariskunta oli matkalla Tallinnaan, noin 60 km Tallinnasta he pysäyttivät autonsa kun näytti siltä että joku on ongelmissa tiellä ja tarvitsi apua. Sitten alkoi ammuskelu ja Paas siepattiin tumman maasturin kyytiin. Tekijöitä oli vaimon mukaan kaksi. Tekijöiden tuntomerkeistä tai auton rekisterista vaimolla ei ole ollut juurikaan havaintoa.
Sairaalassa selvisi että vaimo oli saanut luodista osuman, jolloin sairaalaan henkilökunta ilmoitti asiasta poliisille.
Vaimon mukaan siepattu mies ei saanut tilanteessa vammoja.

Vaimon vamma jäi lieväksi ja hän pääsi sairaalasta kotiin jo muutaman päivän kuluttua. Vaimo on tapauksen ainoa silminnäkijä.
Ei ole tiedossa puhuivatko sieppaajat jotain sieppauksen aikana joka olisi ehkä valottanut teon motiivia.

Pariskunnan Mercedes Benz-merkkinen auto josta uhri siepattiin

Ei ole myöskään tiedossa että Paas olisi sekaantunut mihinkään hämärään.
Paasilla ei ole poliisin mukaan rikostaustaa, hänen veljensä tuomittiin hiljattain huumausaine-rikoksesta, mutta Paasilla ei tiedetä olevan osuuttaa tähän tapauksen.

Vaimon kertomus herättää monia kysymyksiä: miksi pariskunta oli yöllä liikenteessä, vaimon mukaan he olivat matkalla ystäviensä luo, mutta ajankohta on outo. Miksi vaimo meni sairaalaan vasta kuusi tunti väitetyn sieppauksen jälkeen. Mutta miksi hän ei ilmoittanut tapauksesta poliisille?
Pariskuntaa tuntevien ihmisten mukaan ei ole mitään syytä epäillä että vaimolla olisi osuutta tapaukseen, todennäköisesti hän oli järkyttynyt ja peloissaan. Pariskunnalla olivat lämpimät välit, he viihtyivät aina yhdessä, milloin hirvimetsässä, milloin kalareissulla.

Olisiko siepattu voinut itse järjestää sieppauksen, esimerkiksi vakuutusrahojen toivossa, oliko hän taloudellisessa ahdingossa?
Teon motiivi voisi olla kosto tai kiristys, mutta tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen. Myöskään lunnasrahavaatimusta ei ole tullut. Poliisi odotti noin viikon päivät ennen kun tapauksesta kerrottiin julkisuudessa, odottaen ilmeisesti yhteydenottoa sieppaajilta, mutta sellaista ei kuulunut.
Paas omisti rakennusfirman Muhun saarella ja lisäksi pienen kartanon Järvanmaalla Lammaskylässä. Samassa kylässä hän oli myös kasvanut. Kyläläiset kertovat että perhe viihtyi lähinnä omissa oloissaan.

Paasista ei ole sieppauksen jälkeen mitään havaintoja ja tapaus näyttää olevan täysi mysteeri myös poliisille.
Viron poliisi vakuuttaa että Tallinna – Tartto maantie on autolijoille edelleen turvallinen.

Kuvassa Kajar Paas vaimonsa Veeran kanssa (Postimees)

Lähteet:Delfi.ee Ohtuleht.ee

Posted in justice, oikeus, rikostutkinta, uutiset

Mafiaratsia Virossa, mistä nyt tuulee?

Viron mafiaratsia – mistä nyt tuulee?

Viron poliisi on pidättänyt 11 henkilöä joilla kaikilla epäillään olevan kytköksiä alamaailmaan.
Heidän joukossa itse Assar Paulus, 51, jota on vuosia pidetty alamaailman johtohahmona. (KGB-koulutettu Nikolai Tarankov on lehtitietojen mukaan Viron venäjänkielisen mafian, johtaja)

Paulusta epäillään mm rikollisjärjestön perustamisesta ja mielivallasta. (mielivalta tässä kontekstissa tarkoittaa esim oman käden oikeuden toteuttamista tms)
Valtaosa pidätetyistä on jo vangittu tuomioistuimessa, osalla pidätetyistä on aikaisempaa rikostaustaa, osalla ei.

Kuvassa Assar Paulus

Image
Assar Paulus

Paulus on ollut pidätettynä aikaisemminkin epäiltynä mm tapon yrityksestä, mutta vapautunut aina todeisteiden puutteessa. Mistään paatuneesta rikollisesta tuskin voidaan puhua, sillä päällisin puolin hän elää aivan tavallista elämää: hän on perheellinen liikemies. Hän mm Viron kaitseliitin (Vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö) aktiivijäsen.
On niitäkin jotka pitävät häntä isämaallisena miehen, hän tiettävästi rahoitti muistomerkin pystyttämisen virolaiselle metsäveljelle August Sabbelle
Ironista kyllä, hän sai poliisilta kiitosta kun kuljetti kotoa karannut lapsen poliisiasemalle. Sydämmellinen mafiooso?

Niin tai näin, Operaatiota valmisteltiin puoli vuotta ja pidätykset tehtiin K-Kommandon (Viron Karhu-ryhmä) toimesta. Pidätykset sujuivat rauhallisesti ja ongelmitta, kertoo virolainen lehdistö.

Viron alamaailma tiettävästi pyörittää huumeita, he tehtailevat talousrikoksia: rahanpesu, veronkierto jne Varmaan myös kiristäminen, uhkailu ja esim velanperintä kuuluu toimenkuvaan, useilla on myös vaäkivaltarikostausta. Viron alamaailmalla on kytköksiä esim Suomen moottoripyöräkerhoihin, joille toimitetaan huumeita.
Viron alamaailma on tiettävästi aktiivinen myös kiinteistöalalla. Yleisesti ottaen Viron alamaailma pitää matalaa profiilia: jos joku ammutaan kadulle niin todennäköisesti on kyse rikollisten välienselvittelystä, tavallisen kansalaisen osalta tuskin menevät näin pitkälle.

Vironmafian tyylinäyte
Mafiapomo ammuttiin kadulle vaimon ja lastensa edessä (PM)

Image

Toinen tyylinäyte, uhrina tässä tapauksessa tavallinen kansalainen, teon motiivi oli pelottelu
Asunto kärsii lieviä palovaurioita kun polttopullo heitettiin ikkunasta sisään (Kuva ekspress/delfi)

Image

Koska nämä miehet ovat saaneet olla (melkein) rauhassa tähän asti ja jotkut elää aika leveääkin elämää, niin voi tuumia mistä nyt tuulee.
Virossa vaihtui äsken hallitus, uusi virkaintoinen oikeusministeri on Andres Anvelt, joka on Viron KRP:n entinen päällikkö.
Tässä vaiheessa ei ole tietoa, ketkä ovat muut pidätetyt. Nähtäväksi jää, onko nyt Ns vironmafian johtoporras ihan sekaisin ja  rikolliset polvillaan vai onko kyseessä noin sanotusti myrsky vesilasissa.

Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on hieman todennäköisempi.

lähteet Postimees, Delfi, Ekspress

Posted in murha, oikeus, uutiset

Meteorologi Krista Odakivin murhajutussa tuomio

Syytetty  Vjatsheslav Bajuk tuomittiin tänään vankeuteen 20 vuodeksi. Tuomio tuli murhasta, murhan yrityksestä, raiskauksesta ja rattijuopumuksesta.

Bajuk myönsi teot mutta väitti oikeudessa että surmat olivat lähinnä vahinko. Bajuk selitti että hän ‘luuli’ että murhauhri oli vandaali joka oli aikaisemmin vahingoittanut hänen autoa.

Oikeuden perustelujen mukaan uhri surmattiin erittäin raa’alla ja julmalla tavalla. Bajukin avustaja ei sanonut vielä tänään, aikooko hän valittaa tuomiostaan.

Uhrin omisille tulee maksettavaksi korvauksia ca 4000 euroa ja valtiolle oikeudenkäyntikuluja peräti 25 000 euroa. Valitettavasti tämä osoittaa miten halpa on ihmishenki on Virossa ja kuinka Viron valtio yrittää tienata täysin moraalittomalla tavalla ihmishengen kustannuksella. Todellla valitettavaa.

Murhauhri Krista Odakivi

 

Vjatseslav Bajuk oikeudessa, ns pesäpallomailamurhaaja

 

Kahta naista pahoinpiteltiin raa’asti pesäpallomailalla marraskuussa 2009, Tallinnassa Snellin puistossa. Toinen uhreista, 34 vuotias meteorologi kuoli vammoihinsa.
Rikospaikka sijaitsi Vanhankaupungin tuntumassa, melkein hallitusrakennuksen ikkunoiden alla.

 

Õhtuleht

Posted in henkirikos, oikeus, rikos, rikoshistoria

Rasistinen isäpuoli Harry Liber pahoinpiteli pikkulapsen kuoliaaksi Virossa, vuonna 1995

 

Oli 28 marraskuuta, 1994. Tallinnan Lastensairalaan tuotiin viisivuotias Helander Stock, jolla oli lukuisIa vakeita vammoja eri puolilla vartaloa. Pikkupoikaa oli pahoinpiteilty erittäin raa’asti. Sairaalan henkilökunta teki ilmoituksen poliisille. Tutkinnassa selvisi, että pojan isäpuoli Harry Liber oli kiduttanut ja pahoinpitellyt pikkupoikaa mitä raaimmilla tavoilla. Sadisti oli hakannut pientä uhria sähköjohdoilla ja lyönyt tätä talouspuukon kahvalla, kiduttanut lasta julmasti mm, pistellyt lasta neuloilla ja pakottanut lasta laittamaan neuloja ihonsa alle aiheuttaen lapselle useita, hengenvaarallisia vammoja mm luumurtumia, vasemman munuaisen repeämmän, aivoshokin. . child2

Pikku-Helanderin äiti oli virolainen ja hänen biologinen isä oli tummaihoinen, joka opiskelujen päätyttyä Tallinnan Merimiesten yliopistossa, muutti takaisin kotimaahansa.

Äiti puolustaa miestään, ei lastaan

Helanderin äiti Marian pyysi oikeudessa miehelleen lievempää rangaistusta ja vetosi puolustuspuheessaan mm siihen että mies joskus käyttäytyy ’hieman’ agressiivisesti, sillä hän on taistellut Neuvosto-Armeijassa Afganistanissa ja Tsetseniassa. (eli Hirviö-isäpuoli katsoi sitten parhaaksi siellä opittuja metodeja sovittaa myös lapsen kasvatukseen). Hän viittasi myös siiheen että mies oli sodassa menettänyt parhaan ystävän, jonka surmaaja oli joku tummanihoinen. Mies oli Tallinnassakin hakannut tummaihoisia turisteja.

Oikeus päätti että mies voidaan vapauttaa heti tutkintavankeudesta ja tuomioksi tuli 3 vuotta ehdollista vankeutta. Oikeus otti huomioon päätöksessään lapsen äidin mielipiteen.

Helanderin äiti katsoi että elämää saa jatkua entiseen malliin ja hänellä ei ole aihetta harkita eroa miehestään tms.
Liberillä oli sen verran vaikea luonne että hänet irtisanottiin kaikista työpaikoista, sillä entisen kollegan mukaan ’kukaan ei pystynyt työskentelemään hänen kanssa’. Lopulta hän päätyi ns koti-isiksi ja vaimo ryhtyi perheen elättäjäksi, hankkimalla itselleen myös toisen työpaikan. Vaimon työpäivät kestivät usein noin 12 tuntia. Sosiaaliviranomaiset eivät puuttuneet perheen tilanteeseen. Liberilla ja Helanderin äidillä oli myös toinen, yhteinen poika.

Isäntä ja orja

Helanderin nöyryyttäminen ja kiduttaminen jatkui samaan maliin. Helander ei saanut esim koskea pikkuveljen leluihin, tällisestäkin ’rikkeesta’ saattoi seurata ankara rangaistus, joskus hän pieksi poikaa remmillä, joskus pakotti poikaa tekemään kyykkyjä montakymmentä kertaa samalla lasta halveksuen ja pilkaten. Samoin 5v lapsi pakotettiin tekemään suuren osan kotitöistä, pyykinpesu, tiskaaminen, siivominen jne

Poikaa hän ei kutsunut Helanderiksi, vaan joko apinaksi tai neekeriksi.

”Minä olin isäntä ja pikkupoika oli minun orja. Hän totteli käskujäni mukisematta ja vieläpä juoksujaloin”, Liber oli todennut erittäin tyytyväisenä oikeudessa.

Hänellä oli tapana kutsua poika ’likaiseksi’, viron kielellä sana ’musta’ tarkoitta myös ’likaista’. Hän lähetti pojaan suihkuun joskus 4-5- kertaa päivässä ja kommentoi samalla: Ei tää parane yhtään, poika on edelleen musta (likainen). Jos perhe lähti esim matkalle, niin Leber sanoi: Otammeko tämän ’likaisen’ pojan mukaan, hän varmsti likaa kaikki paikat ja nauroi samalla omalle vitsilleen.Pojan äiti oli tietoinen tästä, mutta poika tarvitsee isää ja’kyllä mies tietää mitä mies tekee’, ajatteli tämä.

Pikkupoika kuolee pahoinpiteyn seurauksena

Kolme kuukautta tuomion jälkeen isäpuoli toimitti Helanderin Loksan sairalaan. Poika oli hengenvaarallisessa tilassa ja koomassa, joten hänet kiidätettiin teho-osastolle Tallinnan sairaalaan. . Helanderin isäpuoli selitti että he joutuivat autonnettomuuteen kolaroidessa hirven kanssa, heidän toisella lapsella ei ollut taas mitään vammoja muutamia pintanaarmuja lukuunottamatta.

Lääkärit sanoivat et mies oli rauhallinen jopa välinpitämätön. Lääkärit tutkivat lapsen vammoja ja päättelivät että mistään hirvikolarista ei ole ollut kyse vaan lasta on raa’asti pahoinpitelty. Sairaalan henkilökunta ilmoitti tapauksesta poliisille. Helander oli edelleen kriittisessä tilassa ja hengityskoneessa. Pojalla oli aivoturvotus, aivotärähdys, kallonmurtuma ja useita ruhjeita ja mustelmia kasvossa ja eri puolilla vartaloa.
Seuraavana päivänä Helanderin äiti haettiin kuulusteltavaksi, äiti kertoi että edellisenä päivänä lapset ja Liber ajoivat autolla mökille. Hän piti mahdollisena että isäpuoli oli käyttäytynyt väkivaltaisesti lasta kohtaan.

25.elokuuta 6-vuotias Helander Stock kuoli tulematta tajuihinsa sairalaan teho-osastolla.

Tutkinta ja tuomio

Kuulusteluissa Harry Liber esitteli useita eri versioita tapahtuneesta, mutta autosta ei löydetty mitään kolariin viittavaa. Miehellä itsellä ei ollut minkäänlaisia vammoja. Teknisissä tutkimuksissa selvisi että Liber valehtelee ja on itse aiheuttanut pojan väkivaltaisen kuoleman.

13. syyskuuta sai Harri Liber syytteen kuolemantuttamuksesta. Liber kiisti kaikki syytteet.
Syyttäjä Ylvisten mukaan Liber toimi silkkaa pahuuttaan.
Oikeuden edessä hirviö-isäpuoli oli jopa vuodatti muutaman kyynelen, anosi oikeudelta armoa, mutta vakuutti edelleen olevansa syytön.

21. kesäkuuta 1996 hänet tuomittin 9 vuodeksi vankeuteen. Liber valitti hoviin mutta tuomio pysyi samana.

Kun lapsen äidiltä kysyttiin oikeudessa, miksi tämä ei halunnut auttaa poikaansa, kun lapsi kärsi tälläisen tyrannin, väkivaltaisen ja rasistisen ihmisen mielivallan alla, niin lapsen äiti Marian sanoi hiljaisella äänellä lattiaa tujottaen: ’’Kyllä minä lapsiani rakastan.’’

Rakkautta näemmä on niin monenlaista.

Lähde: Kriminaalne Eestimaa-kirja, osa 2, Tiiu Põld (Tammeraamat 2007)

Posted in henkirikos, kuriteod, oikeus, rikoshistoria

Äidin sydän, 2 vuotiaan Mailisin katoamistapaus vuonna 1989 Virossa

Pärnu-Jaagupin poliisikomisario Heino Õige oli juuri tullut kotiin työpäivän jälkeen kun hän sai puhelun. Oli perjantai-ilta, 19 toukokuuta 1989. Puhelu tuli hätääntyneeltä naiselta Ertsman kylästä, joka kertoi että hänen 2–vuotias tytär on kadonnut.
Lapsen äiti Malle kertoi, että hänen tyttärensä 2-vuotias Mailis oli leikkinyt pihalla hiekkalaatikossa, lapsen äiti oli mennyt vähäksi aikaan taloon pesemään pyykkejä ja palatessa huomannut että lapsi on kadonnut. ’Lapseni on siepattu, lapseni on tapettu ja raiskattu’ huusi hysteerinen äiti. Hän pyysi poliisia tuomaan heti vainukoirat paikalle.

Etsinnät


Poliisikomisario kiirehti tapahtumapaikalle ja ilmoitti asiasta Pärnun poliisilaitokseen. Uutinen levisi pienellä paikkakunnalla nopeasti ja oli saanut liikkeelle myös naapuruston asukkaat. Kadonneen lapsen perhe asui kerrostalossa, lähellä sijaitsi vanhan kartanon puisto ja muita rakennuksia, kuten autotalli ja varasto, joiden takana sijaitsi lammikko. Poliisin saapuessa paikalle, etsinnät olivat jo käynnissä vapaaehtoisten voimin. Kun lapsen äidiltä kysyttiin, onko tyttöä etsitty näistä varastorakennuksista, onko katsottu oliko tyttö tippunut lammikkoon, niin äiti sanoi: ’Ei hän näin kauas ole voinut mennä.’ Oli kaunis kevätpäivä, naapurit yrittivät rauhoittaa paniikissa olevaa äitiä: eihän tässä mitään hätää ole, kyllä hän varmasti on ihan kunnossa, luultavasti pikkutyttö harhailee jossain lähistöllä, ehkä hän väsyi ja nukahti matkalla.

Etsinnät suoritettiin heti paikallisten voimin. Paikalliset koululaiset pyöräilivät pitkin kylää huudellen Mailisia. Lapsen äiti ei itse osallistunut etsintöihin, vaan näytti olevansa sekavassa tilassa, hän hoki jatkuvasti ’Lapseni on siepattu, hänet on raiskattu ja tapettu!’ Äidin outo käyttäytyminen laskettiin sokin piikkiin.
Naapurit yrittivät puhua hänelle ja tarjota hänelle apua, lapsen itkevä äiti oli kuitenkin sanonut että mitään ei ole enää tehtävissä ja sillä ’äidin sydän’ sanoo ettei lapsi ole enää elossa.
Todistaja Meelis Lehtsalu: ’’Pyöräilin naapurustossa etsien pikkutyttöä. Etsin häntä puistosta ja tarkistin, oliko tyttö pudonnut ojaan tai kaivoon. Sitten ajelin paikkaan missä sijaisti tämä lammikko ja huomasin että vedessä kellui pienen tytön ruumis’’.

Ruumis nostettiin vedestä ja myöhemmin selvisi että lapsi oli ollut vedessä muutamia tunteja. Aluksi paikalla ollut poliisi kirjasi tapahtuman onnettomuudeksi. Myös paikalliset rauhottuivat ja pitivät tapausta selvänä. Kaikki muistelivat eloisaa pikkutyttöä surullisena. Lapsen äitiä ei kuitenkaan ymmärretty, miksi hän oli jättänyt näinkin pienen lapsen yksin leikkimaan pihalle, joka ei ollut edes aidattu ja muutaman silminnäkijän mukaan joskus jopa tunneiksi. tiik

Kuva by tulp ei liity tapaukseen.

Tutkinnassa tapahtuu yllätyskäänne

Ruumiinavauksessa selvisi järkyttävä fakta, lapselle oli tehty raakaa seksuaalista väkivaltaa. Oikeuslääkärin raportin mukaan lapsi oli kuollut tukehtumisen seurauksena, ei ollenkaan hukkumalla lammikkoon. Samalla selvisi että lapsi oli surmattu sisätiloissa ja ruumis oli heitetty lammikkoon myöhemmiin. Lapsen äiti oli siis ollut oikeassa!! Poliisi ilmoitti asiasta lapsen isälle, joka järkyttyneenä kertoi uutisen avovaimolleen. Tämä oli sanonut uhmakkaana: ’Ihanko totta? Mitä mitä sanoin, tämä venäjän miliisi ei tiedä mistään mitään.’  (Virossa tosiaan silloin poliiseja kutsuttiin miliiseiksi)

Tutkinta

Tapausta alettiin tutkimaan seksuaalimurhana. Kauhea uutinen järkytti koko paikkakuntaa. Vanhemmat pelkäsivät lastensa puolesta, joista isommat leikkivät usein ulkona ilman valvontaa.
Myös isommat lapset, jotka ymmärsivät, mitä oli tapahtunut, olivat peloissaan.
Ensimmäisenä kuulusteluihin joutuivat naapurit. Kukaan ei ollut huomannut katoamispäivänä mitään erikoista tai epäilyttävää, ei tuntemattomia ihmisä tai autoja liikkumassa kylällä. Selvisi että valtaosa naapureista olivat kyseisenä päivänä kotona, jotkut lomalla, joillakin taas vapaapäivä jne
Viimeinen havainto tytöstä oli klo 13.30, jolloin naapuri näki hänet pihalla leikkimässä kissanpennun kanssa. Tämän jälkeen oli useita havaintoja Mailisin äidistä joka liikkui vanhan kartanon pihalla ja puistossa. Luultavasti hän oli etsinyt tyttöä yksin ennen kuin nosti metelin.
Poliisi alkoi käymään läpi omia rekistereitä, mm maakunnassa asuvien seksuaalirikollisten alibit tarkistettiin.

Epäilty

Poliisin katseet kohdistuivat pian Mailisin perheen naapuriin Zinoviin. Hän oli 47-v yksin asuva mies. Hän oli muuttanut Viroon Venäjän Tshuvassiasta, mies oli alkoholisoitunut ja tiedettiin että hän harrasti itsensäpaljastelua varsinkin lapsien edessä. Hän oli kutsunut myös nuoria poikia asuntoonsa ja tarjonnut näille viinaa. Poliisi oli aivan varma että tekijä on paikallinen henkilö ja Zinovista tuli pääepäilty. Zinovi haettiin kuulusteluihin ainakin kolmeen otteeseen, mutta epäilty kiisti jyrkästi että hänellä olisi jotain tekemistä rikoksen kanssa. Zinovin asuntoon tehtiin kotietsintä, mutta mitään todisteita hänen mahdollisesta osallisuudesta rikokseen ei saatu. Poliisi passitti miehen myös mielentilatutkimukseen.
Tutkinnanjohtajalla oli jo pidätysmääräys valmiina. Kun hän keskusteli asiasta syyttäjän kanssa, niin tämä pyysi odottamaan. Jos Zinovi on syytön, niin rikoksentekijä on edelleen vapaana. Poliisilla ei ollut todisteita häntä vastaan eikä myös tunnustusta.
Tosin surman ajankohtana Zinovi väitti olleensa yksin kotona, hän asui Mailisin perheen viereisessä asunnossa. Kukaan ei pystynyt vahvistamaan hänen alibia.
Zinovi sopii loistavasti profiiliin, mutta poliisi päätti että häntä ei ollut siinä vaiheessa syytä vangita.

Tutkinta jatkuu

Valitettavan usein rikostutkinnassa käy näin että jos poliisi epäilee vahvasti jotain henkilöä rikoksesta, joka ns sopii profiiliin, niin kaikki voimavarat käytetään todisteiden löytämiseksi häntä vastaan. Kaikki muut tutkintalinjat unohdetaan. Jos kyseinen henkilö osoittautuu lopulta syyttömäksi, niin tutkinta on taas alkupisteessä tai umpikujassa, ja kallisarvoista aikaa on menetetty. Kyseisen rikoksen tutkinnassa tälläiset karit pystyttin kiertämään.
Seuraavaksi poliisi alkoi haastattelemaan lähipiiriä, sillä valitettavan usein tekijä on lapsen perhepiiriin kuuluva henkilö.
Kuulusteluissa tuli esille että Malle oli äitinä pahimmasta päästä. Mallen isoäiti kertoo: ’hän on huolimaton ja laiska. Pientä tytärtä hän kohteli todella huonosti, hän kuritti lasta kovin ottein, huusi tytölle ja läpsi ja löi tätä usein. Mielestäni hän ei edes kärsinyt lapsensa menetyksen johdosta.’

Mallen ex-puoliso Alar: Asuimme yhdessä joitakin vuosia, meillä on yhteinen tytär. Malle oli väkivaltainen, kävi jopa kimppuuni, hän oli äärimmäisen mustasukkainen.
Tutkinnassa selvisi myös että Mallen yhteiselo uuden avomiehen Mailisin isän Matin kanssa ei sujunut. Malle halusi lopettaa suhteen. Mati oli kuitenkin uhkaillut Mallea, että mikäli Malle jättää hänet, niin hän tappaa tämän. Hän oli esim. kätkenyt Mallen passin. Mies ei ollut valmis missään nimessä luopumaan tyttärestään. Mallen ex-mies Alar oli pyytänyt tätä palaamaan luokseen.

Mitä jos Malle halusi aloittaa uuden elämän ja pikkutyttö oli tiellä? Pikkutyttö oli ainoa kytkös mieheen jonka kanssa hän ei halunnut enää elää. Mallen tuttavapiiri selosti poliisille, että tytön hautajaisissa nainen oli käyttäytynyt oudosti. Hän ikäänkuin näytteli, hänessä ei ollut mitään aitoa, hän vaan esitti kärsivää äitiä, sanoivat nämä. Ei, Malle ei ollut kovin suosittu persoona, mutta joskus ihmiset vaan puhuvat pahaa toisistaan, tutkinnanjohtaja pohti.
Heti katoamisen jälkeen Malle puhui siitä että hänen lapsensa on raiskattu ja surmattu, mistä hän tiesi tämän, oliko hän selvännäkijä, vai oliko hänellä poikkeuksellisen vahva äidinvaisto.
Kaiken varalta poliisi halusi tehdä perheen asuntoon kotietsinnän, mutta ensin päätettiin hakea tytön äiti kuulusteluihin.

Myös poliisi osaa tehdä teatteria

Kun Malle saapui poliisiasemalle, häntä pyydettiin vähän aikaa odottamaan ja hänet siirrettiin odotushuoneeseen. Pian saapui samaan huoneeseen kiukkuinen mustalaisnainen, joka valitti Mallelle että poliisi ahdistelee häntä ja syyttää huijariksi. Mutta hän ei ole mikään huijari, hän ihan oikeasti näkee tulevaa sekä korteista että ihmisen kädestä. ’Koko ihmisen elämänkaaren saa selville ihmisen kädenviivoja katsomalla, kertoi mustalainen. Malle pyysi mustalaisnaista ennustamaan. Mustalaisnainen (joka oli siis poliisin apulainen) kertoi Mallelle asioita hänen elämästään. Nämä olivat tietysti tietoja joita poliisi oli kerännyt hänestä. ’Kaikki pitää paikkansa’, sanoi Malle. ’Kerro nyt tulevasta!’ . ’Mustalaisnainen’ kertoi :Hyvänen aikaa, mitä minä näen! Näyttää aivan siltä että sinä joudut vankilaan, mitä pahaa sinä olet tehnyt?’ tuijottaen samalla syvälle Mallen silmiin.

Malle karjahti ja pakeni paniikissa ulos kadulle. Siellä pysäytti hänet rikoskomisario: Malle XXXX? Minne te olette menossa eikö teidän pitäisi tulla tänään poliisikuuusteluihin.’ Malle palasi poliisiasemalle. Kyseinen menettely oli tietysti sallitun ja kielletyn rajalla. Kyse oli jossain määrin epäillyn manipuloinnista ja provokaatiosta, mutta poliisi laski paljon sen varaan että mikäli Malle on syytön, niin eihän hän ’mustalaisen’ höpinöistä välitä. Tietysti poliisilla oli siinä vaiheessa jo vahva epäily todellisesta tekijästä.

Tunnustus

’Olkaa hyvä istukaa’, sanoi rikoskomisario.’Saisinko teidän passin?’ Mallen kädet tärisivät kun hän ojensi rikostutkijalle passin.
Kokenut kuulustelija huomasi että nainen pelkäsi tilanteessa todella paljon.
Kuulustelu kesti useita tunteja. Epäilty, tytön äiti tunnusti että hän oli surmannut tytön ja lavastanut tytön surman seksuaalimurhaksi.
Epäilty kuitenkin kiisti että kyseessä olisi ollut suunniteltu teko. ’Pesin pyykkiä ja tyttö häiritsi minua. Käskin häntä menemään ulos leikkimään. Mutta hän ei kuunnellut minua ja pyörii jatkuvasti jaloissani.. Raivoistuin hänelle ja vihapuuskassa kuristin hänet. Hänen ruumiin kätkin pyykin joukkoon ja heitin sitten ruumin siihen lammikkoon, samalla kuin vein pyykkejä ulos kuivumaan’. Tytön äiti ilmaisi katumusta teostaan.
Lapsen äiti tunnusti myös että hän oli itse aiheuttanut lapselle vammat, jotka viittaisivat seksuaalirikokseen, johtaakseen poliisin väärille jäljille. Kotietsinnöissä löytyi hellan polttopuiden välistä pyyhe jossa oli tytön verta. Tekijä oli unohtanut polttaa tämän.

26. lokakuuta 1989 tuomittiin Malle 8 vuodeksi vankeuteen tyttärensä surmasta.

Lähteenä käytin tässä jutussa Viron entisen syyttäjän Heino Tõnismäen muistelmia (Ajaroimad – Viron kuohutuimmat rikostapaukset, 1997)